The Biggest Celebration in Madrid - San Isidro 2016

Mä en selkeästi kykene reaaliaikaiseen postaamiseen. Tämänkin julkaisemiseen olen saanut vetkuteltua kolme viikkoa... No, ei anneta sen haitata! 12.-16. toukokuuta Madridissa vietettiin kaupungin suojelupyhimyksen San Isidron juhlia. (Tämä on just tätä Espanjamenoa - tuntuu, että kaikki juhlat ovat jonkunalaisia pyhimyksiä!) Madridissa oli joka päivä ilmaisia konsertteja - yritettiin päästä katsomaan Manu Chaota, mutta turhaan... muutama muukin halusi sisään - useita piknikkejä, tivoleita, perinteisiä chotis-tanssiesityksiä ja paljon muuta, jota en varmasti edes huomannutkaan.

Clearly, I'm not capable of posting in real time. Like this post has taken me three weeks without any rational explanations... well, let's not let it get us down! From the 12th to the 16th of May Madrid celebrated its (So typical of Spain - it seems as if they have celebrations for all their saints!) The city was had free concerts - of which we tried to see Manu Chao, but without success as a couple people more wanted to see him too - loads of picnics, funfairs, traditional chotis dance performances and much more that I probably missed.

Me käytiin San Isidron kaupunginosassa puistossa piknikillä muiden nuorten seassa. Samassa syssyssä käytiin testaamassa yksi tivolin laite, johon en kyllä ikinä enää nouse. Siis voitteko kuvitella, että kuusi tyttöä seisoo häkissä eikä kukaan tajua pitää tarpeeksi kovasti kiinni kaltereista, kun laite lähtee käyntiin. Taisi löytyä mustelma jos toinenkin tuon illan jälkeen.

We headed to the district of San Isidro to celebrate with a picnic among other young people. While we were at it, Barbara and I decided to try out one of the rides at the funfair, which ended up being the death of us. I will never ever put my foot on that ride again! Just imagine six girls standing in a small jail and none of us was smart enough to hang on to the bars when the ride rose up. I think we found a bruise or two on our bodies after that night.

The Attack of The Reverse Culture Shock - Going Back to Stockholm

Olin innoissani nähdessäni lentokoneen ikkunasta paljon vettä ja metsää, joka näytti erityisen kauniilta vuoristossa vietettyjen kuukausien jälkeen. Kun laskeuduin Tukholman lentokentälle, todellisuus tuli vastaan. Silmään pisti asioita, jotka olivat ehkä ennen olleet niin normaaleita, ettei niihin kiinnittänyt huomiota.

I was excited about seeing so much water and trees, which looked particularly beautiful after spending months in the mountainous Spain, when I peeped out of the small window in the airplane. But little did I know how I'd feel when we landed in Stockholm. There were two things I seemed to pay attention to, which might have been normal back in the days.

-Oikeasti niin monet ovat täällä vaaleahiuksisia ja sen takia olen ulkokuoreni perusteella ruotsalainen. Aksenttini perusteella mua taas luullaan nyt suomenruotsalaiseksi, jos sanon vain pari sanaa, mutta olen vain suomalainen! Tässä tulee ihan identiteettikriisi. Espanjassa olin vain se eksoottinen suomalainen ja se kävi vallan mainiosti.
-Joka paikassa on NIIN HILJAISTA. Junassa ei kuulunut kuin parin ihmisen hiljainen porina ja jonkun mummelin omituinen laulu. Tuntui, että nauru, keskustelu ja kertakaikkiaan elämä puuttui.

-Seriously, nearly everyone has blond hair here. And because of that, people mistake me for a Swede... until I open my mouth to say a few words. Then they think I'm a Swedish-speaking Finn. I'm only a Finn, okay?! In Spain I was always just the exotic one from the North and that was fine by me.
-Everywhere is SO TRANQUIL. There were a few persons chatting quietly on the train and a weird elderly woman singing. The laughs, the chatting and the life itself lack here.

Ekan kohdan kanssa ei muuten olisi ongelmaa, mutta mun on vielä niin vaikea sanoa mitään ruotsiksi ilman, että mietin kunnolla, vaikka ymmärtäisinkin toisen puheen täydellisesti. Mulle kävi nimittäin just se, mitä arvelinkin. Jos yritän puhua nopeammin, mun puheeseen eksyy espanjalaisia sanoja. Eilen suusta lipsahti muun muassa "aquí, no sé, a ver & sí". Onhan tämä nyt hirveää, en mä ruotsalaiselle voi vastata kysymykseen "sí". Mä toivon, että saan pidettyä yllä espanjaa ilman, että se tunkeutuu tähän ruotsiin.

I wouldn't exactly have a problem with the first part, butttt my Swedish isn't at my desired level anymore even though I can understand perfectly what the other person is saying. When I try to speak Swedish without thinking, Spanish words slip out of my mouth uncontrollably. Like yesterday I accidentally said "aquí, no sé, a ver & sí" This is just horrible, I can't answer a Swede's question with sí, can I?! I really hope I can keep up my Spanish skills without it interfering with my Swedish.

Mä oon tuntenut oloni tosi väsyneeksi, itkuiseksi ja hämmentyneeksi ilman minkäänlaista järkevää syytä. Just nyt en haluaisi yhtään mitään muuta kuin takaisin Madridiin. Tällä hetkellä tuntuu, että elän jossain unessa enkä käy täysillä. Vaikka ruotsalainen kulttuuri on ennestään tuttu, tiedän mitä syödä ja kieli on joten kuten tuttu, mä tunnen oloni ulkopuoliseksi täällä. Täällä on monia hyviä juttuja, joista olen kiitollinen (mm. toimiva julkinen liikenne, ystäviä, tutut ruuat ja kaupat, kaunis luonto...) mutta ne eivät nyt tunnu auttavan tähän ikävään.

P.S. Noi fiilistelykuvat on otettu yhdessä Madridin parhaimmassa tavernabaarissa, El Tigressä. Juomat ovat vähän kalliimpia kuin muualla (5€), mutta nuo jättimäset, ilmaiset lautaselliset tapaksia ovat aika mukava lisä :P

I've felt so tired, tearful and confused without any specific reason. I just want to go back to Madrid. I feel like I'm not living to the full; instead I'm stuck in the fog without direction. Even though I'm familiar with the Swedish culture, know where to shop for groceries and can speak Swedish somehow, I feel alienated here. There are lots of good things in Sweden, of which I'm really thankful (like the efficient public transportation, friends, familiar ingredients and shops, beautiful nature...) but they aren't seeming to cure my yearning. 

P.S. These good-vibe photos were taken in one of Madrid's best bars, El Tigre. The drinks are a bit more expensive than usually (5€) but those gigantic, free plates full of tapas make up for it :P

Kertokaa, että tämä on normaalia! Onko teillä ollut samanlaisia kokemuksia? Mä nimittäin kuulisin niistä erittäin mielelläni nyt!

Please tell me this is normal! Have you experienced similar feelings? Because I'd really love to hear them right now!

Goodbye Aupairing, Goodbye Spain

Muistot vilisevät mun päässä kuin filmirulla ihmisillä ennen heidän kuolemaansa. Mä en halua jättää Madridia. Vielä vähemmän haluaisin jättää rakkaita ihmisiä, joista suurin osa lähtee hiljalleen takaisin kotimaihinsa ja joiden kanssa säännöllisesti vietetty aika muuttuu satunnaiseksi viestittelyksi. En mä vaan ole valmis tähän.

Memories bustle in my mind like an old film people see before they die. I don't want to leave Madrid behind. Or actually I don't want to leave behind the amazing people I got to know. The persons with whom I shared the best moments, but with whom I'll merely be texting occasionally from this moment onwards. I'm just not ready for this.

Takana on nyt 247 päivää Espanjassa ja vähintään yhtä monta opetusta. Espanja ja aupairius ovat muuttaneet mun mentaliteettiä, vaikka pohjimmiltani olenkin se sama Rosa. Koen olevani paljon huolettomampi, koska olen oppinut luottamaan tuntemattomiin ihmisiin ja tulevaisuuteen. Ja koska mä aloin tuntemaan itseäni paremmin, kykenen tekemään päätöksiä fiilispohjalta. Tiedän esimerkiksi - ainakin toistaiseksi - mitä haluan lähteä opiskelemaan. Mulla ei ole harmainta aavistustakaan, mitä mä niillä opinnoilla tulen tekemään, mutta sehän ei ole mun ongelma just nyt.

I've spent 247 days in Spain and learnt that many lessons. Spain and aupairing have changed my mentality even though I'm still the same Rosa. I feel like I've become much more carefree because I've learnt to trust in strangers and the future. And because I got to know myself better, I'm capable of making decisions based on my feelings and intuition. Take this as an example; I know - at least at the moment! - what I want to start studying but I have no idea whatsoever what I'll do with my degree. That's not my problem now, so I won't stress about it.   

En mä ajatellut hetkeäkään ennen aupairiksi lähtöä, että tämä voisi mennä jotenkin pieleen, mutta päädyin heti vaihtamaan perhettä. Lähdin viikoksi matkalle yksin uuteen maahan ja couchsurffasin, vaikka se oli hetkittäin kiusallista ja erilaista kuin olin kuvitellut. Voin käsi sydämellä sanoa, että en ole koskaan etukäteen murehtinut vaan kokeillut kaikkea ilman ennakkoluuloja - oli ne sitten uusia ruokia, outoja sosiaalisia tilanteita, uudenlaista matkustamista tai työpaikalla asumista.

I never ever thought about what could go wrong before I started aupairing, but I ended up changing the family. I went on a week-long trip on my own to a new country and tried couch surfing, although at times it was a bit awkward and a lot different from what I had thought. I can tell you, hand on my heart, that I never worried in advance but  tried everything without prejudice - whether it be new dishes, strange situations, new ways of travelling or living at your workplace.

Toisaalta mulla on vähän toisenlaisiakin fiiliksiä lähtemisestä. En jaksaisi olla päivääkään enää au pair, kuten ehkä muistatte muutamasta vanhasta postauksesta, joten olen enemmän kuin iloinen, että viikon päästä olen vapaa näistä hommista! Enkä pelkästään ole vapaa, vaan pääsen toiseen kotiini Tukholmaan näkemään rakkaita ihmisiä, kokkaamaan omia ruokia (<3) ja harjoittelemaan taas ruotsia. En voi väittää, ettenkö olisi pikkuisen innoissani!

But I do have other kinds of feelings about leaving. I wouldn't bare to be an au pair for any day longer, as you can probably remember from my previous posts, so I am more than happy to be free! And I won't only be free, I'll be travelling back to another place I call home: Stockholm. There I'll meet my lovely friends, cook my own food (<3) and get to practise my Swedish again. I must admit I'm a bit excited!

Pitää vain olla iloinen siitä, että sain kokea tämän hullun aupair-seikkailun. "Don't cry because it's over, smile because it happened" on aika kliseinen, mutta osuva sitaatti tähän hetkeen. Ei Madrid häviä minnekään, kuten eivät häviä kaikki mun ystävätkään täältä. Sen sijaan mä pääsen vaihtamaan maisemaa ja kasaamaan ajatuksia kesäksi.

You just have to happy for what you've experienced as an au pair. "Don't cry because it's over, smile because it happened" is so cheesy and cliché but it's the perfect quote for this moment. Madrid isn't going to disappear just like not all of my friends will either. I'll just be away for the summer to get away to the north.

Mulla on kuitenkin jäljellä viisi päivää täällä, jotka käytetään kavereiden kanssa mahdollisimman tehokkaasti. Espanja-postauksia ja varsinkin kuvamateriaalia riittää siis vielä melkein tylsistymiseen saakka:P Mukavaa viikkoo kaikille!

But I have five days left here in Madrid, which I will enjoy to the maximum with my lovely friends. There'll also be plenty of Spain posts, so many that you'll probably get bored of them. Ok see you later people! Have a nice week xx

5 Things that Surprised Me When I Came to Spain

Kahden viikon päästä olen jo jättänyt tämän kaupungin taakseni (ainakin hetkeksi) ja lähtenyt Barcelonan rannoille. Ihan hullua, kuinka nopeasti au pair -aikani on jo ohi. Kuinkahan sitä osaa edes asua normaaleissa oloissa ilman riehuvia lapsia?! Halusin kertoa teille muutamasta huomiosta, joihin täällä on törmännyt ainakin viikottain, jos ei päivittäin. Alkuajan lurituksia voi lukea täältä, täältä ja täältä

In two weeks, I will have left this beautiful city behind (at least for a while) and will be lying on the beaches of Barcelona. How crazy is it that my au pair months will already be over. How will I even be able to live normal live without the hyperactive kids?! Anyway, I wanted to tell you about a few observations I've done weekly, if not daily, during my time in Spain. Here's something I've written before: cultural differences 1 & cultural differences 2.

Nuoret tanssivat baareissa ja he tanssivat pirun hyvin. Arvatkaapa mitä suomalainen voi tehdä, kun kaikki ympärillä tanssivat bachataa, merengueta ja salsaa eikä itse ollut kuullutkaan puolistakaan näistä tansseista ennen? Taidan painua tanssitunneille, ettei olisi ihan niin hukassa klubeilla. Onneks mulla on ihania kamuja Etelä-Amerikasta, jotka ovat opettaneet yrittäneet opettaa mua ja meillä on aina tosi hauskaa yhdessä.

Everyone dances in the clubs and they do it pretty damn well. What can I as a Finn do, when everyone around me is dancing to the beats of bachata, merengue or salsa and I haven't even heard of all these dances before? I think I'll take up some dancing classes so I wouldn't be that lost. Luckily I have awesome friends from South-America who teach try to teach me and we always have a blast!

Erotun joukosta vaaleine hiuksineni. En tajunnut, että näyttäisin jotenkin tosi erilaiselta täällä, koska "ainahan suurissa kaupngeissa on muitakin ulkomaalaisia." En vain ollut sisäistänyt, että ne vaaleahiuksiset ovat todellakin niin pieni osa ihmisistä täällä. Ennen tapasin myös sanoa, etteivät kaikki suomalaiset todellakaan ole blondeja mutta lopetin sen, kun ymmärsin, että espanjalaisten "blondi" on kaikkea keskiruskeaan asti...

I stand out with my blond hair. I didn't realise I'd look so different here, because I thought there's always so many foreigners in big cities anyway. It just hadn't sunk in that blond people make up a small and I'd be one of them... I used to say that we're not all blond in Finland but stopped saying that when I realised "blond" means anything up to middle brown.

Suomalaisuus on pienissä arjen asioissa. En mä ennen tänne tuloa ajatellut puuroa, siidereitä, villasukkia ja juustokinkkuvoileipiä tosi suomalaisina juttuina. Tuollaisiin arkipäiväsiin juttuihin ei kiinnitä huomiota täälläkään päin, ennen kuin kaveri lähettää snäpin sen aamupalasta tai host-lapsi kysyy kuka Pikku Myy on. Silloin huomaa, että täältä puuttuu se, mikä on ollut itsestäänselvän normaalia Suomessa.

Finnishness can be seen in the most mundane things. Before coming here I never considered porridge, ciders, woolly socks and ham-cheese sandwiches very Finnish. You just don't pay attention to something that's part of your everyday life until your friend send you a snap of her breakfast or your host kid asks you who Little My is. Only then do I realise we're missing something that's always been normal to me.

Alkoholi on niin halpaa, mutta ihmiset osaavat käyttäytyä. Suomessa ensinnäkin kaikki kieltäminen ja valvonta on ihan älytöntä, koska se tekee normaalista asiasta liian ihmeellisen ja ihmisille tulee ihan kieroutunut käsitys alkoholista. Täällä on normaalia, että ravintolassa maksat viinistä vähemmän kuin coca colasta ja baarit ovat enemmänkin nuorten olohuoneita kuin kännäämispaikkoja.

Alcohol is so cheap, but people know how to behave themselves. All the bans and controls related to alcohol are so ridiculous in Finland because people end up developing a twisted relationship with it. It's normal to pay less for wine than coca cola here and bars are living rooms rather than places to get drunk in.


Ja ulkonäköni takia oletetaan, etten osaa espanjaa. Pakko myöntää, että se alkaa menemään jo tunteisiin. Ällöttävämpiä ovat vanhat miehet, jotka huutelevat guapaa ja naureskelevat ääneen, ettei tuo ymmärrä mitään mitä sanon tai baarissa olevat kavereitten kavereitten kaverit jotka jäävät vain tuijottamaan hiljaa, koska "ei se puhu espanjaa ja mä en osaa englantia." Siinä vaiheessa olen tainnut ärähtää, ettei vaaleilla hiuksilla ole mitään tekemistä mun kielitaidon kanssa.

And thanks to my appearance, people think I don't speak Spanish. And I have to admit, it's getting on my nerves. The most disgusting thing is the old men who shout 'guapa' and laugh because she understands nothing. Or my friends' friends' friends who stare at me instead coming up to me and talk because 'she doesn't speak Spanish and my English is shit.' When this happens, I can't help but snarl that my fair hair has nothing to do with my language proficiency.

Mitäs ajatuksia tämä teissä herätti? Onko samanlaisia tuntemuksia tullut?

What do you think? Have you had similar feelings?

University Plans & A Summer Job?!

Olen positiivisesti yllättynyt. Kaiken paperihässäkän jälkeen mun arvosana, jolla haen yliopistoihin, oli tiedossa jo puolentoista viikon jälkeen. Voitteko kuvitella! Oikein ripeää toimintaa ottaen huomioon, että ollaan Espanjassa. Ja mitä sieltä paljastuikaan? 8,5/10. En vielä uskalla sen suurempia pippaloita pitää, mutta kyllähän tuo ylittää reippaasti useina vuosina vaaditun pisterajan 6,1-7,4! Mä haluan saada jo varmistuksen opiskelupaikasta, etsiä kämpän Madridista ja lähteä opiskelemaan! Haha.

I'm pleasantly surprised. Spain was incredibly quick with my grade with which I'll apply for universities here. I got to know my entrance grade after only a week and a half which is quick considering we're in Spain! Anyway, what did I get? An 8,5/10. I can't and I won't celebrate my entrance to the university yet, but I must say that 8,5 does exceed the required 6,1-7,4 easily! I want to get my place confirmed already, find a nice flat in Madrid and start my studies! Haha.

Kävi miten kävi, paljastan nyt teille mihin edes aion hakea: Modernit kielet, kulttuuri ja viestintä (ranska pääkielenä) Madridin Autónomaan. Alunperinhän halusin englantia lukemaan tälle linjalle, mutta englannin pisteraja ylittää 10 eli mun pitäisi tehdä naurettavia matematiikan ja piirustuksen kokeita ja kaiken lisäksi läpäistä molemmat, jonka jälkeen olisi edes joten kuten hyvät mahdollisuudet päästä sisään. Jossain vaiheessa tajusin myös, että linjassa kiehtoo sen viestintäpainotus ja mielenkiintoiset valinnaiset. Ja ranskan rinnalle voi kuitenkin valita englannin, ellen innostu aloittamaan japania tai muuta jännää...

Whatever happens, I'll unveil the secret and tell you what I'm applying for; Modern languages, culture and communication (French as first language) for Madrid's Autónoma. Originally, I wanted to do English as my first language, but they require over 10 for the entrance grade, so I would have to do ridiculous exams AND pass them. After passing them, I'd only have fairly good opportunities to get in. At some point, I also realised that mixing languages with communication and was really cool and I didn't want to find an "easier" English degree. Besides, I could choose English as my second language if I don't happen to start Japanese or something...(which I would love to do!)

Sitten toinen juttu, josta olen superinnoissani ja josta en ole teille juurikaan puhunut: lähden taas kesätöihin Tukholmaan! Oli hieman venkslausta saada aupair-, yliopistohaku- ja työnaloitusaikataulut käymään yhteen, mutta loppujen lopuksi sain kuitenkin paikan työpaikasta, vaikka aloitankin pari viikkoa alkuperäistä myöhemmin. Työnaapurusto tulee olemaan eri, mutta yritys ja työtehtävät ovat samat. Parasta tässä on se, että menen samaan kimppakämppään asumaan, joten palaan kotiin Farsta Strandiin:') En tiedä kauniimpaa kuin palata paikkaan, joka jätti sydämeen oman jälkensä.

Another thing that's making me really excited is that I'll be working in Stockholm again! It wasn't easy to make everything work together; quitting my au pair job, applying for the university (and possible entrance exams) and starting my work in Sweden... I'm happy I got the job in the end, even if I have to start two weeks later than we had agreed on. The office and working neighbourhood will be different, but the company and tasks will be the same. The best thing about going back to Stockholm is that I'll be living in the same crazy, lovely, international flat and that means I'm coming back home:') There's nothing more beautiful than returning to a place which left its marks on your heart.

Ennen Tukholmaa lähden kuitenkin pikkulomalle Barcelonaan rentoutumaan. Tarviin ne pari-kolme päivää löhöilyyn ja hauskanpitoon ennen kuin täytyy olla vastuullinen aikuinen ja alkaa käymään töissä. Ja sehän on ihan sallittua, eiks niin?;) Mitenkäs muilla menee? Joko on kesän kuviot selvillä?

But before leaving for Stockholm, I'll take a little break in Barcelona. I need a couple of days off for laying on the beach and having fun before being a responsible, working adult. And there's nothing wrong with that, right? ;) What about you guys? Do you already know what you're going to do next summer?

Children in Spain Aren't Children

3-vuotiaasta lähtien monet lapset ovat koulussa vähintään neljään asti, 4-vuotiaalle annetaan läksyjä ja 8-vuotiaana täytyy pärjätä englanninkielisen biologian ja maantiedon kanssa. Ootteko valmiita lukemaan valituksen koulusysteemistä? Juu? No tervetuloa Espanjaan!

When you've turned 3 years, you're most probably in school until 4 o'clock, when you're 4 you already get homework and at the age of 8 you should be able to study biology and geography in English. Well, welcome to Spain! I hope you're prepared for a little rant!

Lapset eivät saa kasvaa rauhassa ja olla lapsia täällä. Koululaiset pääset hyvällä tuurilla koulusta viiden aikoihin, minkä jälkeen pitää tehdä kasa erilaisia läksyjä ja lukea kokeisiin. Aikaa jää ehkä tunti leikkimiseen, joka tällaisena aikakautena menee helposti telkkarin katseluun. Mulla on ehkä ruusuiset kuvat omasta lapsuudesta, mutta muistan kyllä olleni kotona vapaa leikkimään heti vanhempien töitten jälkeen, kun mut haettiin iltapäiväkerhosta. Ja se aika käytettiin bratzeillä leikkimiseen, kirjojen lukemiseen, ulkona leikkimiseen, askarteluun ja kavereiden luona kyläilyyn. Vaikka olisikin aikaa tehdä kaikki tarvittava, niin mielestäni lapsi tarvitsee paljon vapaa-aikaa tylsistymiseen saakka. Siskoni käytöksessä on ero kuin yöllä ja päivällä, kun mietitään arkea ja viikonloppua, mutta eihän se hänen vikansa ole, jos pinna on kireällä arkisin.

Children aren't given the time to grow up here. Pupils finish school at 5ish after which a pile of homework and studying for the exams await them. If they're lucky, they might have an hour off for playing, which is, sadly, usually one hour for TV and internet instead. I might be reminiscing my childhood through rose-tinted spectacles, but I do remember being free after my mum picked me up from an after-school activity club. And my free time meant playing with bratz, reading books, playing outside, doing arts and crafts and going round my friend's. Even if children have time to finish their homework, I think they should have so much free time they get bored. There's a huge difference in my host sisters behavior when it comes to the weekends. But it's not her fault that she's all stressed out during the weekdays.

Mitä tulee englannin opiskeluun ja sen vaikeustasoon, niin Espanja yrittää pysyä mukana ja kiriä korvaamalla laadun määrällä. Täällä on ymmärretty lähiaikoina, että ehkä sitä englantia olisi sittenkin hyvä osata, mikä on tietysti loistojuttu. Mutta mitä sen oppimisen eteen tehdään? Päätetään opettaa tieteitä englanniksi jo 7-vuotiaasta lähtien kaksikielisissä kouluissa. Kuinka oppilaat voivat sisäistää kaiken tiedon ja esimerkiksi vastata kokeissa, jos tavallisempien verbienkin taivutukset tuottavat ongelmia eivätkä kykene normaaliin jutusteluun kyseisellä kielellä? (Tähän väliin täytyy sanoa, että olen ylpeä host-siskostani. Hän on 8-vuotias ja puhuu rohkeasti englantia ja osaa kirjoittaa vaikeitakin sanoja virheettömästi. Mutta ei kaikilla ole kielipäätä ja/tai aupairia kotona auttamassa...)

When it comes to studying English and its difficulty level, Spain is definitely trying to keep up by replacing quality with quantity. They've understood recently that it might be useful to know English which is a great thing, of course. But what they do to teach English isn't that much of a great thing. Teaching scientific subjects in English to kids at the age of 7 isn't what they should be doing. How can the children internalize information and answer the questions in exams, if they can't even keep up a decent conversation in English or conjugate the easiest verbs? (Now I have to tell you that I'm incredibly proud of my host sister. She's 8 years old and speaks fluently and can spell lots of difficult words correctly. But not everyone has an au pair who helps or alternatively not everyone is good at languages...)

En myöskään ole kovin vakuuttunut heidän opetusmateriaaleistaan. Kirjat ovat selkeitä ja sisältävät paljon kuvia, mutta varmaan ihan yhtä paljon virheitäkin. Englannin kirjasta olen bongannut muun muassa "She jumps the fence", "the empy fridge" ja "we study the exam". Oon melko varma, että kirjantekijöiltä on muutamat prepositiot ja kirjaimet päässyt unohtumaan, vaikka osan joistakin "virheistä" voi ymmärtää toisellakin tavalla. Opettaja oli kanssa merkkannut pari siskon tekemää lausetta oikeiksi, vaikka niissä oli virheitä.

Their teaching material isn't very convincing either. The books are simple and have lots of images all over, but probably just as many mistakes too. I've seen phrases like "she jumps the fence", "the empy fridge" and "we study the exam" in my sister's book. I'm pretty sure the authors have forgotten some prepositions and letters, although some of the "mistakes" can be understood in a different way without context. The teacher had also marked some of my sister's incorrect sentences as correct. 

Aina kun mennään puistoon lasten kanssa, lapset ovatkin lapsia. He menevät ympäriinsä rullaluistimien ja pyöriensä kanssa, tuovat ehkä nuken tai pehmolelun mukaan tai esittelevät jalkapallokorttikokelmaansa. Mutta niin kauan, kun normiarki rullaa, mun käy sääliksi lasten puolesta. Siitä kertoo myös host-siskoni anelut puistosta lähdön aikaan. "Mutta en koskaan näe kavereitani täällä. Pliiis, kiltti, jäädään vielä vähän pidempään."

Every time we go to the park, the children become children again. They go around with their rollerskates and bicycles, maybe bring their stuffed animals and dolls or show off their football card collection. But as long as their everyday life keeps going on like this, I will feel so sorry for the kids. And that's something you can tell just by listening to my host sister when we have to leave the park. "But I never see my friends here. Please, please, let me stay a bit longer."

Oppiminen ei saisi olla noin vakavaa nuorilla lapsilla - oppia voi vaikka ottaisi vähän rennommin vai mitä mieltä olette?

Learning shouldn't be taken that seriously with kids as you can learn by playing as well. What do you think?