-->

07/01/2016

Joulu Espanjassa osa 2/2

Moikka kaikki! Viikon reissu ja sen päälle uneton yö bussissa vaatii veronsa, sillä olen vieläkin aivan puhkipoikki. Toissa yönä Itämaan Tietäjät kävivät tosiaan jättämässä lahjat ja nautimme (taas) perhelounaasta usean ruokalajin kera. Tietäjille ja kameleille jätettiin ulos keksejä, turronia ja porkkanoita, jotta he jaksavat kulkea talosta taloon. Täällä Madridissa minua odotti muutama paketti Suomesta ja kauhuissani katselen tässä edessä olevaa herkkumäärää... hallussani on nimittäin lähemmäs 2,5 kiloa karkkeja, suklaata ja keksejä. (Kiitos niistä hirveästi! Tiedän, että oman suun lisäksi lapsille kelpaa oikein hyvin) Mutta anyways. Sekoitan vähän pakkaa ja jaan joulupäivän tunnelmia tämän loppaisen sijaan, jonka vietimme samaisessa kylässä, josta kerroin edellisessä postauksessa



Joulupäivä alkoi erittäin hyvin. Kömmin viimeisenä sängystä ylös ja hyvinpä sen teinkin, sillä aamupalaa valmistaessa mäsäytin punaviinipullon lattialle ja jäin puoliunessa tuijottamaan uhkaavasti lähestyvää vanaa. Neljä-vuotias lapsi ja serkku huutivat samalla: "Mene hyvä ihminen kauemmaksi, tuo värjää sun vaatteet! ¡Alejate, alejate! ¡Que mancha mucho!" Isä vain totesi, että: "Voi kamala, täytyy laittaa viinit muualle, kun ne tanssivat liikaa tässä jääkaapin ovessa." Tuon sirkuksen jälkeen multa kysyttiin, halusinko osallistua katolisten messuun. Eipä mulla muutakaan tekemistä tuolla ollut ja olin päättänyt lähteä ennakkoluulottomasti Espanjaan, joten messuun kävi minunkin tie.

Ihmiset alkoivat kättelemään toisiaan yhtäkkiä kesken messsun ja lopuksi kävimme pussaamassa pientä Jeesus-vauvaa jättäen samalla rahaa. Tuo viimeinen asia tuntui minusta hyvin erikoiselta, mutta perässä tehtiin se mitä muutkin. Täällä kirkollismenoihin kuuluu tärkeänä osana aperitiivit, joten mekin lähdettiin koko perheen voimin muutamille messun jälkeen. Olin naiivisti kuvitellut niiden olevan jonkin sortin sivistynyt jumalallinen tapahtuma pyöreän pöydän ja ristin ääressä, mutta todellisuudessahan me sosiaalisoitiin kylän pubeissa.



Lounaan jälkeen lähdettiin kävelylle, jossa pääsin näkemään perheen viinitilan. Eihän se talvella kovin kummoisen näkönen ole, mutta se oli ensimäinen, jonka olen ikinä nähnyt. Sen jälkeen olikin hyvä köllähtää päiväunille. Minusta on ihanaa, miten Espanjassa voi nukkua päiväunet vaikka seitsemältä iltapäivällä ja sitä pidetään ihan hyväksyttynä. Lahjoja ei tosiaan annettu 24. eikä 25. päivä, vaan vasta nyt tammikuun kuudentena. Muutenkin joulun vietosta puuttui tietynlainen hypetys ja joulunaika näkyi oikeastaan vain tiiviinä perheaikana.

Sellainen oli mun joulun aika! Täällä palaillaan kohta arkeen - luojan kiitos - sillä akut on nyt ladattu ja haluan päästä näkemään ystäviäni, opiskelemaan kieliä ja kertomaan teille mun matkoista. Tällaisina pyhinä menee myös työt ja vapaa-aika ihan sekaisin, kun lapset haluavat koko ajan leikkiä mun kanssa, joten olen enemmän kuin tyytyväinen että joulu loppuu.

Mitenkäs siellä päässä sujui joulu, uusivuosi ja mahdollisesti loppainen?

8 kommenttia:

  1. Mekin saatiin eilen lahjoja, mutta myös 25.pvä. Huoh, oon kyl itsekin iloinen, että ne pyhät oli nyt tässä. Paluu arkeen, kiitos. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi miten kiva. Molempi parempi! Kyllä se kelpaa lähteä tekemään sitä omaa juttuaan hyvin levänneenä... mitäpä tästä elämästä tulisi, jos jatkuvasti söisi turronähkyjä ja muuta vastaavaa :D

      Delete
  2. Oon kuullu myös tosta espanjalaisten lahjakäytännöstä, joka on tosi erilainen kuin Suomessa! Oma joulu on jo juhlittu ja nyt viime päivät juhlittu lähinnä shoppailua alerekkien keskellä :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu se poikkeaa vähän niin suomalaisten kuin amerikkalaistenkin perinteistä. Toki riippuu perheestä, milloin lahjat jaetaan mutta näin niin kuin perinteisesti se on loppiaisen aikaan. Kuulostaa tosi hyvältä sun lomat! Pitäisi varmaan itsekin käydä vilkaisemassa alerekkejä:D Tai no, ketä mä huijaan... ei se kyllä pelkkään vilkaisuun jää jos tuolle linjalle lähdetään:'D

      Delete
  3. Jännä kuinka erilainen se joulu onkaan eri maissa, hauska oli päästä kurkkaamaan millainen se Espanjassa on. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niinpä! Jännä oli myös viettää sitä, kun ei oikeastaan aina tiennyt, mitä tulee tapahtumaan. Kiva että tykkäsit tästä:)

      Delete
  4. Tosi hienoo lueskella blogiasi. Minäkin ens viikolla Samin kans P-galissa - toisin Madeiralla. Para mi la primera vez!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jes, kiva kuulla sustakin täällä blogin puolella! Niin tosissaan te lähdettekin pian Madeiralle. Pitäkää rentouttava loma siellä :)

      Delete