-->

20/09/2015

Nordjobb expectations vs. reality

1.ASUMINEN
E:Tulen jakamaan parin nordjobbarin kanssa kaksion tai kolmion.
R:Kämppiksiä on -+10 ja osa heistä vaihtuu kesän aikana. Puolet heistä on nordjobbareita.

2.YHTEISÖLLISYYS
E:Nordjobbareista tulee todella läheisiä.
R:Facebookryhmän nordjobbarit jäivät tuttujen tasolle (poislukien kämppikset!), sillä heitä oli Tukholmassa yli 100.

3."NORDJOBBIMAISUUS"
E:Töissä kaikki tietävät, miksi olen täällä ja kuinka nordjobb toimii.
R:Työnkaverit kuulivat mielellään lisää siitä, kuinka meille järjestetään asunnot nordjobbin kautta.

4.AJANKÄYTTÖ
E:Työni vievät liikaa aikaa enkä ehdi näkemään ensimmäisien viikkojen aikana oikein mitään.
R:Työ vei aikaa, mutta alussa nimenomaan tuli käytyä nähtävyyksissä, kun kaikki oli uutta.

5.NORDJOBBARIT
E:Nordjobb kokoaa yhteen nuoria ympäri Pohjoismaita, joten tutustun esimerkiksi norjalaisiin.
R:Joukossamme oli pari islantilaista ja yksi virolainen. Muut olivat Suomesta.

1.ACCOMMODATION
E:I will be living with a couple of nordjobbers in a two-room or three-room flat.
R:I've got about 10 roommates and most of them change during the summer. Half of them are nordjobbers.

2.COMMUNALITY
E:Nordjobbers will become close friends.
R:Most of them became no more than acquaintances (excluding my roommates!) since there were over 100 of us in Stockholm.

3."NORDJOBBNESS"
E:Everyone at work knows why I'm here and how nordjobb works.
R:My co-workers were eager to hear more about how easy it was to find apartment via nordjobb.

4.SPENDING TIME
E:My job will take up too much time so I won't have much time to see the city during the first weeks.
R:The job took time, of course, but it was in the beginning that we did a lot of sightseeing.

5.NORDJOBBERS
E:Nordjobb brings together people all over the Nordic countries, so I will meet Norwegians, for example.
R:There were a few Icelandic people and one Estonian among us Finns.

Hejjj! Sen enempää jaarittelematta... tässä pari juttua, jotka olivat kesässä hieman eri tavalla kuin olin kuvitellut niiden olevan. Suurilta osin odotukset täyttyivät eikä ainakaan tullut tylsää, muuta kuin niiden pakollisten lepohetkien aikana, kun koko keho oli väsynyt ja huuti unta. Parastahan tällaisissa jaksoissa ulkomailla on, ettei koskaan tiedä mitä tulee vastaan!

Heyy! To keep it nice and short... here are a few things that were different in my summer from what I had expected. Mostly, my expectations were met and we weren't for sure bored, if you don't count the times I just had to rest since my body was tired and screaming for sleep. The best thing about spending longer periods abroad is that you never know what you're going to experience!

11 kommenttia:

  1. Tää oli kiva postaus! Vaikka nordjobbarius (voiko tuon ees taivuttaa noin... :D) tuskin tulee olemaan mun juttu ens kesänä, niin silti on kiva tietää lisää mahdollisista vaihtoehdoista. Täällä muuten jo odotellaan innolla sitä, että alat postailemaan Espanjasta au pair juttuja - itehän meinaan oon nyt ollut kahden perheen kanssa yhteyksissä ja alkanut tosissani miettimään sitä potenttiaaliseksi vaihtoehdoksi ens syksyä ajatellen :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva että tykkäsit! :) Hahah joo ja parasta on kyllä selittää englanniks että "hey i'm a nordjobber".. you're a WHAT? No mutta:'D On tosiaan hyvä aina tietää eri vaihtoehdoista! Mua ainakin harmitti, kun en oikein löytänyt kenenkään blogista nordjobb -juttuja ennen lähtöä. Hei ihanaa että säkin oot miettinyt au pairiks lähtöö ihan tosissasi! Minnekäs päin meinasit lähteä? :) Pitää lueskella sun blogia, jos vaikka vuodatat mietteitäsi tosta asiasta sinne:>

      Delete
    2. Juu, jotenki tuntuu et ei ihan nappaa ajatus yliopistoon suuntaamisesta heti IB:n jälkeen.. Mut saa nyt nähdä saisinko mistään edes opiskelupaikkaa :D Australia mulla on noin niinku ykkösenä mielessä, Uusi-Seelanti ja Kanada sit seuraavalla sijalla. Kauas haluan jos tän ajatuken lähden toteuttaa, kun opiskelemaan kummiskin jään Euroopan rajojen sisälle :) Ja sanonpa nyt tässä et hurjasti onnea matkaan huomenna!

      Delete
    3. Ymmärrän täysin! Meille enkkuluokkalaisille tarjottiin/tuputettiin - miten sen nyt ottaa - IB:tä ysiluokalla, kun oli yhteishaun aika. Se olisi ollut tosi mielenkiintoinen vaihtoehto, mutta halusin sitten kuitenkin keskittyä muiden kielten opiskeluun ja ajattelin, että IB veisi ehkä turhan paljon aikaa pois siitä ajasta. Teillä kun on kaikenlaista projektia työn alla melkein koko ajan, mitä nyt oon ymmärtänyt parilta kaverilta. No mut anyways :D Mitä mä höpötän. Hyvä pitää taukoo minkä tahansa koulun jälkeen, niin jaksaa sitten opiskella taas - kaiken lisäks muutamaa kokemusta rikkaampana!

      Nuo sun paikat kuulostaa kyllä huipuilta! Australiaan ja Uuteen-Seelantiin ei tule lähdettyä noin vain joka vuosi lomamatkalle, joten senkin takia olisi ihan järkevää olla siellä pidempi aika:) Ja vielä jos meinaa jäädä kuitenkin Eurooppaan opiskelemaan, niin on kiva nähdä elämää sen ulkopuolella. (Nimim. meinasin skypetellä meksikolaisen au pair -perheen kanssa, kun isi tyrmäsi idean vedoten meksikon vaarallisuuteen:'D) Kiitos paljon onnentoivotuksista, seuraava postaus tuleekin Espaaanjasta!

      Delete
    4. Päätinpä tulla sit vielä tänne vastailee! Juu, tekemistä tässä on ihan riittämiin ja hirvee koulustressi ollut jo koko syksyn päällä... kauhulla odottelen, kun pitäis alkaa kevään kokeisiin valmistautumaan ja siinä samalla vielä kaikki nuo extrahommat (erinäiset esseet ja lab reportit jotka omalla ajalla pitää saada hoidettua käytännössä) tehdä... :D

      Jeps, se just on suurin syy - kauemmas on hankalampi lähteä lyhkäisiä lomamatkoja tekemään, niin sitten kun kerran menee niin haluan nähdä paljon ja pysyä pitemmän aikaa katselemassa ympärilleni :)

      Niin ja hei, uusimpaan postaukseen viitaten, tosi hyvä, että sait perheen kanssa nyt juteltua ja asiat alkaa sujumaan siellä. Jospa sitten uudessa paikassa menis kaikki hyvin ja viihtyisit! :)

      Delete
  2. Hei mullakin olisi haaveena lähteä auppariksi Espanjaan! Menitkö sä sinne jonkun järjestön kautta vai miten? Muutenkin mua kiinnostaisi kamalasti nää aupparijutut, en vaan vielä oo saanut aikaseksi alkaa etsiä tietoa, kun ei lähteminen vielä olis ajankohtaista (oon tällä hetkellä vaihdossa).
    Niin ja tota, mikä on nordjobbar? :D Mulla ei ole mitään hajua, kuulin vasta nyt sanan ensimmäistä kertaa ja googlettaminen tuntuu niin kamalalta.
    Pidä ihana reissu Espanjanssa, tuun varmaan lueskelemaan Espanjan seikkailuista sitten!

    katiannausa.blogspot.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vähänkö kiva! :) Mä lähden ilman järjestöö, eli löysin aupairworldista perheen. Siellä voi ilmaseks tehä profiilin ja jutella eri perheille, mikä on ihan huippua! Varsinkin Euroopan sisällä on tosi helppo lähtee au pairiks ilman järjestöä, joten suosittelen ainakin katsomaan jos perhe löytyisi esim. sieltä!

      Nordjobb tarjoaa 18-28 -vuotiaille pohjoismaisille nuorille kesätöitä ympäri pohjoismaita. Heidän kautta saa myös edullisen asunnon järjestettyä kesän ajaksi sekä vapaa-ajan ohjelmaa muiden nordjobbareiden kanssa:) Olin just kolme kuukautta Tukholmassa töissä nordjobbin kautta.Suosittelen kyllä hakemaan, jos yhtään vaan kiinnostaa esim. parantaa ruotsin kielen taitoja!

      Tervetuloa lueskelemaan au pair -juttuja! Ne alkaakin jo muutaman päivän päästä :) Hyvää vaihtariaikaa sulle, nauti ihan kunnolla koko ajastasi siellä!

      Delete
  3. Siis VAU mikä ulkoasu! Taidat niin koodaamisen kuin myös kirjoittamisen ja valokuvaamisen. Kauniskin olet. :3

    http://pirstaloitunut.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos hirveesti sulle! :-) Varsinkin koodaaminen on kyllä kehittynyt bloggaillessa... eihän tätä osannut ollenkaan ennen blogin kirjottamista!

      Delete
  4. Tuntuu niin epäsivistyneeltä, kun kuulin nyt vasta sanan nordjobber ekaa kertaa :-D Vaikuttaa kyllä tosi kivalta! Muutenkin tosi ihanan oloinen tämä sun blogi, jään seurailemaan ja odottelemaan innolla sun aupparipostauksia! :-)

    http://oona-h.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei se mitään, ei kaikki oo kuullut siitä :D Siksi onkin kiva kirjoittaa siitä blogiin ja vähän mainostaa, jos muitakin alkaisi kiinnostaa se! Kiitos paljon Oona, toivottavasti viihdyt postausten parissa:-)<3 Mä käyn kattoo sun blogia!

      Delete