-->

06/06/2016

The Attack of The Reverse Culture Shock - Going Back to Stockholm

Olin innoissani nähdessäni lentokoneen ikkunasta paljon vettä ja metsää, joka näytti erityisen kauniilta vuoristossa vietettyjen kuukausien jälkeen. Kun laskeuduin Tukholman lentokentälle, todellisuus tuli vastaan. Silmään pisti asioita, jotka olivat ehkä ennen olleet niin normaaleita, ettei niihin kiinnittänyt huomiota.

I was excited about seeing so much water and trees, which looked particularly beautiful after spending months in the mountainous Spain, when I peeped out of the small window in the airplane. But little did I know how I'd feel when we landed in Stockholm. There were two things I seemed to pay attention to, which might have been normal back in the days.

-Oikeasti niin monet ovat täällä vaaleahiuksisia ja sen takia olen ulkokuoreni perusteella ruotsalainen. Aksenttini perusteella mua taas luullaan nyt suomenruotsalaiseksi, jos sanon vain pari sanaa, mutta olen vain suomalainen! Tässä tulee ihan identiteettikriisi. Espanjassa olin vain se eksoottinen suomalainen ja se kävi vallan mainiosti.
-Joka paikassa on NIIN HILJAISTA. Junassa ei kuulunut kuin parin ihmisen hiljainen porina ja jonkun mummelin omituinen laulu. Tuntui, että nauru, keskustelu ja kertakaikkiaan elämä puuttui.

-Seriously, nearly everyone has blond hair here. And because of that, people mistake me for a Swede... until I open my mouth to say a few words. Then they think I'm a Swedish-speaking Finn. I'm only a Finn, okay?! In Spain I was always just the exotic one from the North and that was fine by me.
-Everywhere is SO TRANQUIL. There were a few persons chatting quietly on the train and a weird elderly woman singing. The laughs, the chatting and the life itself lack here.


Ekan kohdan kanssa ei muuten olisi ongelmaa, mutta mun on vielä niin vaikea sanoa mitään ruotsiksi ilman, että mietin kunnolla, vaikka ymmärtäisinkin toisen puheen täydellisesti. Mulle kävi nimittäin just se, mitä arvelinkin. Jos yritän puhua nopeammin, mun puheeseen eksyy espanjalaisia sanoja. Eilen suusta lipsahti muun muassa "aquí, no sé, a ver & sí". Onhan tämä nyt hirveää, en mä ruotsalaiselle voi vastata kysymykseen "sí". Mä toivon, että saan pidettyä yllä espanjaa ilman, että se tunkeutuu tähän ruotsiin.

I wouldn't exactly have a problem with the first part, butttt my Swedish isn't at my desired level anymore even though I can understand perfectly what the other person is saying. When I try to speak Swedish without thinking, Spanish words slip out of my mouth uncontrollably. Like yesterday I accidentally said "aquí, no sé, a ver & sí" This is just horrible, I can't answer a Swede's question with sí, can I?! I really hope I can keep up my Spanish skills without it interfering with my Swedish.


Mä oon tuntenut oloni tosi väsyneeksi, itkuiseksi ja hämmentyneeksi ilman minkäänlaista järkevää syytä. Just nyt en haluaisi yhtään mitään muuta kuin takaisin Madridiin. Tällä hetkellä tuntuu, että elän jossain unessa enkä käy täysillä. Vaikka ruotsalainen kulttuuri on ennestään tuttu, tiedän mitä syödä ja kieli on joten kuten tuttu, mä tunnen oloni ulkopuoliseksi täällä. Täällä on monia hyviä juttuja, joista olen kiitollinen (mm. toimiva julkinen liikenne, ystäviä, tutut ruuat ja kaupat, kaunis luonto...) mutta ne eivät nyt tunnu auttavan tähän ikävään.

P.S. Noi fiilistelykuvat on otettu yhdessä Madridin parhaimmassa tavernabaarissa, El Tigressä. Juomat ovat vähän kalliimpia kuin muualla (5€), mutta nuo jättimäset, ilmaiset lautaselliset tapaksia ovat aika mukava lisä :P

I've felt so tired, tearful and confused without any specific reason. I just want to go back to Madrid. I feel like I'm not living to the full; instead I'm stuck in the fog without direction. Even though I'm familiar with the Swedish culture, know where to shop for groceries and can speak Swedish somehow, I feel alienated here. There are lots of good things in Sweden, of which I'm really thankful (like the efficient public transportation, friends, familiar ingredients and shops, beautiful nature...) but they aren't seeming to cure my yearning. 

P.S. These good-vibe photos were taken in one of Madrid's best bars, El Tigre. The drinks are a bit more expensive than usually (5€) but those gigantic, free plates full of tapas make up for it :P


Kertokaa, että tämä on normaalia! Onko teillä ollut samanlaisia kokemuksia? Mä nimittäin kuulisin niistä erittäin mielelläni nyt!

Please tell me this is normal! Have you experienced similar feelings? Because I'd really love to hear them right now!

8 kommenttia:

  1. On normaalia!! Noin olisi käynyt, jos olisit mennyt Suomeenkin. Espanjasta tuli kuitenkin sun koti noiden kuukausien aikana ja nyt sun pää taistelee sitä ajatusta vastaan, että olet "hylännyt" kotisi ja astunut vieraalle maalle.

    Helpoimmin (vaikkei se helppoa itse asiassa olekaan) tunteesta pääsee eroon, kun antaa itselleen luvan unohtaa Espanja. Se ei ole hylkäämistä, koska muistot eivät katoa mihinkään. Se antaa molemmille maille mahdollisuuden. Ruotsille luoda uusia hetkiä ja unohtumattomia muistoja ja Espanjalle odottaa, kunnes taas palaat.

    Jos vertaa Tukholmaa Madridiin, pian pienetkin asiat alkaa ärsyttää ja tekevät olemisesta sietämätöntä. Voit säilyttää itsessäsi sen pienen madridilaisen Rosan, mutta anna Tukholmalle taas mahdollisuus näyttää ne omat ihanat puolensa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana, ihana, ihana kuulla tuo! Jep, Suomen ja Ruotsin kulttuuri ei poikkea toisistaan paljoakaan, joten olisin tuntenut tämän Suomessakin. Eihän mulla viime kesän Ruotsissa olon jälkeen mitä tämmöisiä tuntemuksia ollutkaan:)

      Se kuulostaa kamalalta, mutta niin täytyy tehdä. Vähän helpottaa, kun tiedän että palaan sinne. Haluan kuitenkin keskittyä elämään täälläkin ja oppimaan lisää ruotsin kieltä.

      Ja juu, on tässä jo jonkunlaista ärsytystä tuntenut, kun ajattelee, että kaikki oli paremmin Madridissa. Se ajattelutapa pitää nyt vaan romuttaa ja mennä eteenpäin. En vain käsitä, että mun piti kätellä ihmisiä, keitä tapasin ensimmäistä kertaa (siis samanikäisiä nordjobbareita) eikä halata ja pussata. Jäi niin kylmä olo siitä!

      Anyway, kiitos superihanasta ja tsemppaavasta kommentista:) Kyllä tää tästä hyväksi muotoutuu!

      Delete
  2. Jep, tiedän tunteen! Tai ainakin jollain lailla... Kun palasin Jenkeistä vaihtovuoden jälkeen Suomeen, niin munkin mielestä kaikki olivat niin hiljaisia ja mä vaan tervehdin jokaista vastaantulijaa. Kyllä mä niinkin vielä teen, mut kavereiden mielestä se on outoa. Englantikin tunkeutui aina välillä mun puheeseen ja niin käy vieläkin aina välillä haha :-D

    http://olderthanyesterday.blogspot.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aii, voin niin kuvitella! Kyllä se vuosi ulkomailla vaan muuttaa ihmistä... ja sitä kaikkea muutosta ei välttämättä edes huomaa ennen kuin on palannut kotiin! Sit joutuu miettimään uudestaan kulttuurin normeja ja omaa käytöstä ja onkin jotenkin vieraantunut olo :D

      Delete
  3. Mulla oli ihan samanlaisia fiiliksiä kun tulin Suomeen! Enkkua lipsahti varsinkin lauseiden alussa mukaan ja ikävöin niin tiettyjen kiinalaisten fraasien käyttämistä.

    Tsemppiä kriisiin, kyllä se siitä (ainakin vähän) helpottaa ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, jännä kuulla! Mulla toistaiseksi enkku ja suomi pysyy kokonaan omina kielinään, mutta auta armias noiden muiden kanssa... espanja, ranska ja ruotsi vaan hyppivät toisien sekaan ihan miten sattuu! Tai no, espanja pysyy ihan espanjana nyt mutta se menee ranskan ja ruotsin sekaan :D On se omituista.

      Ja voin kuvitella tuon ikävän. Joillakin sanoilla ja fraaseilla saa viestittyä sellasta fiilistä, jota ei ehkä toisella kielellä voi tehdä. Jep, kyllä tämä helpottaa, kunhan päätän olla avarin mielin liikenteessä!:)

      Delete
  4. Mun on pitäny jo pitkään kommentoida tähän. Nyt mä sen teen! On ihan täysin normaalia, hassumpaahan se on jos ei kodiksi tehneestä paikasta lähdettyään tuntis mitään. Meinaan siis et se on kuitenkin niin elämää ja itseään muuttava kokemus. :) Mitkä fiilikset sulla on nyt? Anna itellesi vaan lupa tuntea mitä ikinä tunnetkaan, ikävästä riemuun ja suuttumukseen. <3

    Mä oon tunnistanut koko viimeisen vuoden aikana olleen levottomuuden tunteen johtuneen juuri siitä että "hylkäsin" kodin. Oikeestaan vaan lentoliput saa olon rauhottumaan hetkeksi, ihan sama minne ja miten pitkäksi aikaa oon lähdössä reissuun. Mut on ihan ok tuntea olonsa vieraaksi tai rikkinäiseksi. Se ajaa muutosta ja rauha löytyy vielä joskus :)<3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa, että päädyit kommentoimaan tähän :) Niin minäkin mietin... Kai sellaisesta paikasta olisi jo lähtenyt karkuun, jos ei muutaman kuukauden jälkeen olisi alkanut tuntumaan omalta:D Onneksi nyt on jo ikävä ja ärtyneisyys jo päässeet hellittämään, mutta silti sitä vertailee kaikkea Espanjaan eikä tee mieli edes lähteä ulos juhlimaan täällä, kun on nelinkertaiset hinnat:'D Täällä oleminen on kuitenkin väliaikaista, joten sen kestää.

      Voi ei, mä niin ymmärrän miltä susta tuntuu! Lentoliput on aina hyvä idea. Juu, ja onhan se ihan ok. Sitä vaan muuttuu ulkomailla eikä välttämättä tunne kuuluvansa enää mihinkään tiettyyn maahan. Ja pahinta on se, että tuntuu että ne jotka ei oo kokenu sitä, ei oikein ymmärrä :/ No mutta! Kiitos ihanasta kommentista joka tapauksessa:) Töitä riittää, joten suremiseen ei ole paljon aikaa, hahah!

      Delete