How does 8 weeks in Spain feel like?

Tulee sellaisia pieniä ohimeneviä hetkiä, joilloin mietin, mitä mä oikein teen täällä Espanjassa. Tämä vapaus on parasta, mitä on olemassa; käytännössä en ole koulussa enkä töissä tällä hetkellä, mutta pystyn silti oleskelemaan ulkomailla. On myös jännä ajatella, että minulla on espanjalainen perhe, kavereita joiden kanssa suunnittelen innoissani viikonloppuja ja koti, jonka nähdessäni mulla on turvallinen olo. Ne ovat samoja asioita kuin Suomessa - kaikki se mitä tarvitaan elämiseen. Tästä haaveilin koko lukion ajan, mutta nyt ikävöin lukioon ja koulun penkille.

Every now and then, I catch myself wondering what I am doing here in Spain. A freedom like this is the best type there is: practically, I'm not studying or working but I've still made my way to stay abroad. It's also pretty insane that I have a Spanish family, friends with whom I plan weekends and a home that's the safest place on earth. These are the things that make life worth living no matter where you are. I was dreaming of this journey during high school but now I'm missing my safe and sound school including the long school days, friends and teachers.

Olen tapaillut kieli-illoissa huikeita ihmisiä. En vain tiedä, tulenko tapaamaan heitä kaikkia enää koskaan, mikä on lievästi sanottuna vähän ikävää. Yhden kanssa kuitenkin tavattiin uudelleen ilman minkäänlaista suunnitelmaa. Kierrettiin Madridin hämärtävää kaupunkia ja hengailtiin puistoissa juttelemassa syvällisiä. Hänellä oli paljon sanottavaa Madridista, sen nuorista ja maahanmuuttajista ja mulla au pairin elämästä, suomalaisuudesta ja Espanjaan sopeutumisesta. Puhuttiin ummet ja lammet Suomesta ja Espanjasta. Mua nauratti, kuinka hän matki meksikon espanjaa ja mä näytin vuorostani suomenruotsin ja riikinruotsin - riikinruotsi kuulosti hänen korvaansa paljon typerämmältä.

I've been meeting so freaking amazing people in language exchange nights. I just don't know if I'm ever going to meet them again which is a bit sad, to say the least. But with one of them I met without any specific plans. We walked around the darkening city of Madrid and hung out in parks discussing profound thoughts. He had a lot to say about Madrid, its youth and immigrants and I had lots to tell about the life of an au pair, Finnishness and adapting to life in Spain. I was laughing at his impersonation of the Mexican accent and showed in turn the difference between Finnish Swedish and Swedish spoken in Sweden. Apparently the one spoken in Sweden sounded more stupid.

Olen yllättynyt siitä, kuinka paljon ihmiset tietävät Suomesta ja kuinka kiinnostuneita he ovat siitä. Minulle päällimmäisenä tulee mieleen se kylmyys, pimeys ja harmaat ihmiset, mutta kaiken tuon unohtaa, kun joku etelä-amerikkalainen kyselee innoissaan, menemmekö oikeasti saunoihin, hakkaammeko itseämme vastoilla ja olemmeko kenties niin hulluja, että menemme avantoon pakkasella. Yksi espanjalainen halusi tietää tarkalleen, mistä Kalevala kertoo, joten hämmentyneenä yritin kaivaa muistini perukoilta sen vähäisen sivistyksen, jonka lukio on tarjonnut minulle.

Nevertheless, I'm so surprised how much people know about Finland even if they can't really point it on the map. Since the first things that spring to my mind are the cold, darkness and grey people, it's difficult for me to understand how excited some one can be about my country. Like... there was a South American girl who wanted to know if we really are crazy enough to go to saunas and hit ourselves with silver birch branches and run into the ice cold lake after that. I approved; of course we do that. A Spanish guy wanted to know what our epic folklore poetry Kalevala is about so I did my best and tried to tell him all I remember about it.

Ensimmäisten päivieni aikana Espanjassa itkin lähes poikkeuksetta joka ilta. Prosessoitavia asioita oli vain liikaa. Enkä puhu pelkästään kulttuurista ja kielestä - vaikka täytyikin omaksua uusi rooli suomalaisena - vaan siitä, että ei osannut liikkua omasta kodistaan minnekään, ei tuntenut perheen tapoja saati koko perhettä, ei tuntenut yhtäkään au pairia ja vietti päivät yksin hämmentyneenä eikä hemmettisoikoon osannut tehdä edes itselleen ruokaa, kun ruoka-ainekset ja liesi olivat erilaiset! Kaikki tämä iski vasten kasvojani enkä ollut kuvitellut sen tuntuvan siltä. Voisin sanoa, että tällä hetkellä menee hyvin, koska kykenen hoitamaan koti-ikävää kuuntelemalla ruotsalaista musiikkia ja jakamalla kokemuksia muiden suomalaisten kanssa.

During my first days here in Spain, I invariable cried every night. I was going through more things that I could handle. And I'm not only talking about the culture and the language, but all the mundane things: I didn't know how to get around in the small town, I didn't know the family's habits let alone the family, I hadn't had the opportunity to make friends and would let the days go by alone and confused and I was even unable to prepare myself anything for lunch because the ingredients and stove were different! All of this just hit me in the face. I hadn't expected it. I think all is great now, since I can cure homesickness by listening to Swedish music - I just prefer it to Finnish - and sharing my experiences with the other Finns.