6 Things I Hate About Spain

Jeps, tässä tulee nyt sen ylistämisen jälkeinen ärsytyspostaus, jota lupailin. Maustettuna tietenkin mun barrion kuvilla, kuten viime postauksessakin. Nauttikaa!
Yep, so here's the annoyance post I promised to do after painting rosy pictures of Spain.  - with photos of my barrio, of course, just like in the last post. Enjoy!

-Huono palvelu & epäloogisuus. Tuntuu välillä, että ihmiset eivät tiedä mistään mitään ja he lykkäävät vastuuta seuraavalle. Yliopistolla mua lähtettiin neljään paikkaan opiskelijakortin hakuvaiheessa ja niinkin yksinkertainen asia kuin saldon lataaminen prepaidiin ei onnistunut nimenomaan liittymääni mainostamassa kaupassa, koska sitä ei tehdä siellä(??)

-Bad service & illogicality. Sometimes, I feel like people here don't know anything about the things they should and casually pass on their duties to the next person. At my uni, I was sent to four different places in order to get my student card done and a thing as simple as topping up my credit couldn't be done in a shop that specifically advertised my company, because they don't do it. (??)

- Epäjärjestys. Joka paikassa, koko ajan. Yliopiston infotilaisuuden jälkeenkään kukaan ei ollut varma, minne meidän pitäisi mennä tunneille, opettajat lähettävät opiskelijoille tietoa neljällä eri väylällä ja henkilötunnusta hakiessa poliisilaitoksella ei ollut mitään selkeitä ohjeita edes espanjaksi. Nyt mulla on vissiin vanhentunut se tunnus jollain tavalla (help?), vaikka ne sanoi, ettei tarvitsisi enää tehdä mitään...

-Chaos. Everywhere and all the time. After our info day, no one wasn't really sure where we had our classes because we were registered in wrong groups, our teachers send us students info through four different platforms and while getting my identification number at the police station, there were no instructions whatsoever - not even in Spanish. Now I think this number has somehow expired (help?) even though they told me I didn't need to do anything any more. 

-Käteisen käyttäminen. Äh, monestikohan mulla on jo jäänyt patonki, maito tai sinitarra ostamatta pelkästään sen takia, että kortin vähimmäisostoraja on 6€. Supermarketeissa toki toimii ilman ongelmia, mutta leipomoilla, hedelmäkaupoilla ja "chinoilla" eli kiinakrääsäkaupoilla on omat
säännöt.

-Using cash. Ah, my pet hate. I really wonder how many times I've had to leave my baguette, milk or blu tack in the shop just because the shop had a minimum limit of 6€ for the card. In supermarkets, this problem doesn't exist but when you go to bakeries, fruit shops or "chinos" aka China kitsch shops have their own rules. 

-Huutelu ulkomaalaisille Joku perus guapa ja rubia nyt menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mut joskus miettii, et eikö ihmisillä oo minkäänlaisia käytöstapoja. Nimittäin keskellä kirkasta päivää Gran Víalla ykskin meni mun ohi ja sano huoraksi. Mitä ihmettä siellä pään sisällä liikkuu, ennen kuin tuollainen ihminen avaa suun?

-Shouting at foreigners. The basic guapa or rubia is something that goes in one ear and comes out the other but sometimes it makes me think whether people are really that impolite. In the middle of the day, suddenly, someone called me a whore on Gran Vía just like that. What on earth are people like him thinking before they open their mouth? 

-Sosiaalisuus. Kokoaikainen pälpättäminen on vielä okei, mutta alkaa ärsyttää, että täytyisi koko ajan olla äänessä ryhmissä, että olisi normaali. Jos pysyy hiljaa, niin se tulkitaan usein alakuloisuudeksi.

-Sociability. Constant blabber is kind of okay, but it makes me annoyed that you should be talking all the time in groups to be normal. If you stay quiet, many may think you're feeling sad.

-Byrokraattisuus ja joustamattomuus. Opiskelutodistuksesta (lue: kahdesta paperin palasta) maksetaan 27€ ja viranomaisille menevät paperit pitää olla ties missä pyhässä musteessa leimattu. En ole tähän mennessä hoitanut mitään asioita ilman monessa paikassa juoksentelua ja usealta henkilöltä kysymistä...

-Bureaucracy and inflexibility. Over here, you pay 27€ for an optional school report (which can be sent further to authorities) and all pieces of paper usually need to bathe in all sorts of holy inks in order to be official. Up to now, I've never been able to run errands without popping into several places and asking several people...

6 Things I Love About Spain

Saapui tällaisen postauksen aika! Ehkä vähän hehkutusta, mutta aloitetaan nyt niistä positiivisista puolista ja katsotaan negatiiviset sitten seuraavassa osassa.

Time to do one of these posts again! This is gonna sound like mere praising, but don't worry; I'll make sure there'll be a post with the negative sides too.

+ Päivärytmi. Mitä enemmän mietin tätä, sitä enemmän olen vakuuttunut. Minusta on helppo rytmittää päivän tekemiset, kun jakaa päivän "aamuun" ja "iltaan" jolloin lounas jakaa nämä puoliskot siinä 14-16 aikoihin. Koko yhteiskunta heräilee siihen 9-10 aikoihin ja kaikki paitsi yksittäiset aamupalakahvilat, on kiinni. En minäkään ennen sitä ole hereillä, joten sopii mulle!

+Tuoreet hedelmät. Mä en oo vielä koskaan onnistunut ostamaan mauttomia mandariinejä, täältä saa Kanarian banaaneja herkutteluun ja viinirypäleet ovat törkeän suuria. Myös lempparihedelmää annoonaa aka chirimoyaa on taas alettu myymään nyt syysaikaan, kun Suomessa en ole koskaan törmännyt siihen ja vannon, että söin elämäni parasta mangoa pari päivää sitten!

+Sosiaalisuus. Espanjassa ei tunnu oudolta jutella tuntemattomille ja ainakin kavereita ja tuttuja saa  nopeasti.

+Hintataso. Täällä parilla-kolmellakympillä saa ostettua supermarketista oikeasti monipuolisesti kaikkea. Kahvittelu, viinit ja tapaksen ovat inhimillisen hintaisia (useimmissa paikoissa) eikä koko menun syöminen ulkona kaada kukkaroa.

+Rento asenne. Kerran koulumatkalla juna pysähtyi Chamartiniin kymmeneksi minuutiksi ja mitä tekee espanjalaiset? Eivät yhtikäs mitään. Jatkavat kirjansa lukemista ja jutustelua, eikä kuulu yhen yhtäkään turhautunutta huokausta.

+Ilmasto ja valo. Varsinkin näin talvisaikaan osaa arvostaa, että pimenee "vasta" kuudelta ja ennen sitä aurinko paistaa täysiä. Lunta, pimeyttä ja miinusasteita ei todellakaan ole ikävä.

+Spanish timetables. The more I think about it, there more I'm actually convinced that it's a good thing that everything runs a bit late here. It's easy to plan your day when you split it into two halves around 2-4 pm. Also, it's totally fine by me that city is still sleeping at nine o'clock apart from some odd bakeries. I'm not awake before nine, anyway!

+Fresh fruit. Never have I managed to buy dull mandarins, they sell bananas from the Canary Islands here and grapes grow up to humongous sizes! Also, my favourite fruit, chirimoya, is everywhere and I've never seen them in Finland...

+Sociability. It doesn't feel weird to talk to strangers over here and you get friends relatively easily!

+Prices. You can actually buy a couple of bags full of healthy food for €20-30 and going out is dead cheap. You're able to buy beer and wine for one or two euros in virtually any place.

+Laid-back attitude Once we were trying to make our way through peak time when suddenly our train stopped in Chamartín for ten minutes. What do Spaniards do? Continue reading their books and chatting without batting an eye. I couldn't hear one single frustrated sigh!

+Climate and sunlight. Especially now that it's winter, I really appreciate the sunlight which lasts until 6pm and which is preceded by bright rays instead of grey clouds. I don't miss the snow, darkness or minus degrees at all!

Mulla on seuraaviks kuukausiks kaikenlaista mukavaa postausta suunnitteilla blogiin - ideoita on niin paljon, ettei niitä ehdi toteuttamaan sitä vauhtia kun ne tulee! Ja hei hyvää uutta vuotta 2017 kaikille!

I've got so many awesome ideas for my blog for the upcoming months - in fact, there are so many of them springing to my mind that I don't have time to carry them out the same pace! Wish you all a very happy new year 2017! 

What I've Learned Since I Moved Abroad - The Confessions of a 19-year-old Expat

En enää tiedä, millä kielellä ajattelen
Helpoin vastaus tähän olisi "äidinkielellä, totta kai" mutta ei se niin yksinkertaista ole. Espanja on läsnä koulussa, kotona ja kavereiden kanssa ja silloin kun mä sitä puhun niin kyllä siinä kielessä on ihan kokonaan sisällä - ei kieliä voi puhua kääntämällä ajatuksia koko ajan.
Mun luokkakaveri itse asiassa esitti mulle juuri tämän kysymyksen ja päädyin vastaamaan, että mun aivoissa on sellainen iloinen sekamelska suomea, englantia ja espanjaa. Englanti sen takia, koska monesti jos en tiedä jotain sanaa espanjaksi, pystyn englannin avulla löytämään korvaavan sanan tai muistamaan jonkun unohtuneen sanan.

I don't know anymore which language I think in.
The easiest answer to this would be "in my native language, duh" but it just doesn't happen to be that simple. Spanish is so highly involved in my everyday life in school, at home and with my friends that I'm forced to think in that language. You don't speak a language fluently by translating your thoughts, do you...
Funnily, my class mate just asked me this very question regarding my thinking and languages and I ended up answering that there's a nice little hodgepodge of English, Finnish and Spanish in my mind. English is included too because I find myself looking for words in Spanish with the help of English.

At Retiro park, apparently doing something that closely resembles birdwatching

Olen oppinut elämään hetkessä
Niin au pairina kuten tällä hetkellä, mulla on täällä paljon kavereita, jotka lähtevät pois Madridista. Ei elämästä tulisi mitään, jos jokaisen ulkomaalaisen kamun lähtöä alkaisi surkutella jo kuukautta etukäteen - pitää ottaa ilo irti siitä ajasta, mitä on jäljellä.

I've learnt to live in the moment
Just like when I was an au pair, I still have loads of friends who will leave Madrid. Life would be utterly miserable if I started grieving over every goodbye one month in advance so I decided I might as well just enjoy the the time we have left.


Ihmiset saattavat pitää sinua outona, mutta syy voi löytyä kulttuurista
Mä en tykkää sokerista kahvissa, en ole suuttunut kenellekkään jos syön yksin yliopistolla ja junassakin on ihan kiva olla yksin ja kuunnella musiikkia väkinäisen small talkin sijaan. Musta tuntuu, että nämä asiat on espanjalaisille ihan käsittämättömiä. Varsinkin tuo eka kohta, heheh.

People may think you're weird, but the reason might lie in the culture
Nope, I don't like my coffee with sugar, I'm not cross with anyone if I eat by myself at the university and I certainly enjoy taking my morning dose of music instead of having a chat. I feel like these things are incomprehensible to Spanish people. Especially the first bit, hahah.

En koskaan tiedä, kuinka tervehtiä tutustuessa uusiin ulkomaalaisiin
Espanja -tyyliin pusuilla, koska ollaan Espanjassa? Kättelyllä, joka tuntuu vain kiusalliselta ja viralliselta? Vai kenties halilla, vaikka en tunne koko ihmistä? Siinäpä mietittävää. Mä meen aina niillä pusuilla, koska se on luonnollisin tapa, mutta se muuttuu kiusalliseksi, jos toinen ei ole tottunut siihen ja aloittaa kättelemään ja itsellä on jo poski kiinni toisen naamassa.

I never know how to greet other foreigners here
In Spanish style with kisses because, after all, we're in Spain? By shaking hands, which feels too formal? Or perhaps with a hug, even though I don't know the person? That's something to think about. I tend to go with the kisses, because it's the most natural way for me, but the situation can get a bit awkward if the other one starts shaking hands when you yourself have your cheek beside the other person's cheek.  

P.S. Pahoittelut oudoista väleistä tai niitten puutteesta tässä postauksessa; että osaakin olla itsepäinen tämä blogger!!

P.S. Sorry for the weird gaps or the lack of spaces in this post; blogger can be such a pain in the you-know-what!!

What's up? Week 25

Nyt on sitten kolme viikkoa vierähtänyt Ruotissa. Ekat työviikot kotihoidossa on takana ja pari mukavaa nordjobbilaisten iltaa vietetty hyvässä seurassa tutustuen uusiin ihmisiin. Kirjoittelin myös Tukholman aupair-ryhmään ja löysin pari mukavaa kamua sieltä! Jotain outouksia oon löytänyt tästä maasta kuitenkin ja ajattelin kertoa niistä teille...

So that's already three weeks spent in Sweden! My first weeks in home care service are over but I still have seven left, so I have quite some time to see Stockholm. I've got to know other amazing nordjobbers as well as au pairs from the Au Pair Stockholm facebook group. Some weirdnesses were found anyway, so I thought I'd tell you about them...

-Kaikki on niin kallista! Tai tarkemmin sanottuna ruoka ja ulkonakäyminen on niin kallista! Eläköön alle kympin menu del diat joita ei täältä tule löytymään...
-Toiseen koskemista vältellään viimeiseen saakka. Mulle tuli niin hämmentynyt olo, kun tajusin, että täällä nuoretkin kättelee toisiaan. Se vaan tuntui nin viralliselta, kun oli ehtinyt tottumaan niihin haleihin ja poskipusuihin! C'moon kaikki on kavereita, näyttäkää vähän rakkautta!
-Alkoholin rajoittaminen on vedetty ihan yli. Viikonloppuna on turha yrittää ostaa mitään jos olet töissä, koska Systembolaget menee kiinni kolmelta iltapäivällä. Kyllä. Sitten ihmetellään mikä alkoholiongelma ihmisillä on, kun hirveet kasat hamstrataan viikonlopuksi. Ainiin, mutta eihän mun pitäisi tästä tietää mitään, kun ei mun ikä riitä tuohon kauppaan.
-Aukioloajat on niin kummallisia. Vaatekaupat sulkevat ovensa siinä viideltä sunnuntaisin eikä arkipäivisinkään voi kauhean myöhään lähteä ostoksille, jos jotain kaipaisi.

-Everything is so expensive! Especially the price of food and going out is just ridiculous. Long live the 'menus del dia' that cost merely 10 euros...
-Touching the other person is avoided as much as possible. Like young people shaking hands is something too formal for me, since I got used to all the hugs and kisses in Spain. Come on, show some love and at least hug each other!
-Restricting alcohol has become total nonsense here. If you're working during the weekend, you can just forget about getting that bottle of wine because Systembolaget (alcohol monopoly) closes at 3PM. You heard it. And yet people wonder why Swedes have a problem with alcohol after hoarding massive amounts for the weekend... I probably shouldn't be telling all this because I'm not even old enough to buy anything there. Ha.
-Opening hours are so strange. Clothing shops close their doors at 5 o'clock on Sundays and you can't be out late on weekdays either if you want to get things done.

Mutta koska pitää pysyä positiivisena, minut tekee erittäin iloiseksi...
+vanhojen kavereiden tapaaminen. Rakkaita asuu monessa eri paikassa, kuten myös Tukholmassakin!
+julkinen liikenne kulkee minuutilleen. On ihana tietää töihin lähtiessä, monelta juna saapuu ja monelta vaihdan ratikkaan ja monelta olen pysäkillä. Espanjassa - tai ainakaan Madridissa - tuollainen ei vain ole mahdollista. Näin jopa mainoksen sovelluksesta, joka näyttää sulle, onko tarpeeksi aikaa fikailla junien vaihdon välissä. Aivan uskomatonta!
+kauppojen laaja maitotuotevalikoima saa minut melkein itkemään ilosta. Löytyy vaikka mitä juguttia, rahkaa, raejuustoa, kermaviiliä...
+samoin kuin täällä olevat irtokarkit!! Herkuttelu on helppoa, kun kaikkea on saatavilla
+Näköalat metrossa, kun matkustetaan korkeilla silloilla saarien välillä. Hieman miellyttävämpää kuin pimeässä tunnelissa, eikös? Nuo näköalat ovat vain niin upeita!

But just to stay positive, I'd like to tell you about the good things!
+catching up with old friends. Beloved ones live in many places, as well as in Stockholm.
+the public transport runs on time. When leaving for work it's so nice to know the exact time for train changes and the arrival time. In Spain (at least Madrid) it just doesn't work that way. I even so a poster advertising an app with which you could see whether you have time for a 'fika' between switching trains or not. Unbelievable!
+the broad selection of dairy products in supermarkets nearly makes me cry of joy. We have all sorts of yogurts, quark, cottage cheese, sour cream...
+not forgetting the pick'n'mixes that the Nordic countries have!! Spain is powerless now.
+the views of the metro when you cross bridges in the centre... breathtakingly beautiful! And much more fun than sitting in a dark tunnel!  

Juhannusaaton paiskin töitä, mutta lauantaina mun hyvä ystävä Tora tulee Uppsalasta tänne Etelä-Tukholmaan juhlistamaan tuota maagista keskikesän juhlaa! Kirjoittelen siitä ja nordjobb-aktiviteeteista lisää sitten vähän myöhemmin, hasta pronto ja hyvää juhannusta!

On Midsummer Eve, I'm sweating and working but then I'll be free for the whole weekend! My good friend Tora is coming here to Southern Stockholm from Uppsala and we'll celebrate late midsummer with her. Yessss I'll write about our celebrations and nordjobb activies a bit later on, hasta pronto and I wish you all a happy Midsummer! 

The Attack of The Reverse Culture Shock - Going Back to Stockholm

Olin innoissani nähdessäni lentokoneen ikkunasta paljon vettä ja metsää, joka näytti erityisen kauniilta vuoristossa vietettyjen kuukausien jälkeen. Kun laskeuduin Tukholman lentokentälle, todellisuus tuli vastaan. Silmään pisti asioita, jotka olivat ehkä ennen olleet niin normaaleita, ettei niihin kiinnittänyt huomiota.

I was excited about seeing so much water and trees, which looked particularly beautiful after spending months in the mountainous Spain, when I peeped out of the small window in the airplane. But little did I know how I'd feel when we landed in Stockholm. There were two things I seemed to pay attention to, which might have been normal back in the days.

-Oikeasti niin monet ovat täällä vaaleahiuksisia ja sen takia olen ulkokuoreni perusteella ruotsalainen. Aksenttini perusteella mua taas luullaan nyt suomenruotsalaiseksi, jos sanon vain pari sanaa, mutta olen vain suomalainen! Tässä tulee ihan identiteettikriisi. Espanjassa olin vain se eksoottinen suomalainen ja se kävi vallan mainiosti.
-Joka paikassa on NIIN HILJAISTA. Junassa ei kuulunut kuin parin ihmisen hiljainen porina ja jonkun mummelin omituinen laulu. Tuntui, että nauru, keskustelu ja kertakaikkiaan elämä puuttui.

-Seriously, nearly everyone has blond hair here. And because of that, people mistake me for a Swede... until I open my mouth to say a few words. Then they think I'm a Swedish-speaking Finn. I'm only a Finn, okay?! In Spain I was always just the exotic one from the North and that was fine by me.
-Everywhere is SO TRANQUIL. There were a few persons chatting quietly on the train and a weird elderly woman singing. The laughs, the chatting and the life itself lack here.

Ekan kohdan kanssa ei muuten olisi ongelmaa, mutta mun on vielä niin vaikea sanoa mitään ruotsiksi ilman, että mietin kunnolla, vaikka ymmärtäisinkin toisen puheen täydellisesti. Mulle kävi nimittäin just se, mitä arvelinkin. Jos yritän puhua nopeammin, mun puheeseen eksyy espanjalaisia sanoja. Eilen suusta lipsahti muun muassa "aquí, no sé, a ver & sí". Onhan tämä nyt hirveää, en mä ruotsalaiselle voi vastata kysymykseen "sí". Mä toivon, että saan pidettyä yllä espanjaa ilman, että se tunkeutuu tähän ruotsiin.

I wouldn't exactly have a problem with the first part, butttt my Swedish isn't at my desired level anymore even though I can understand perfectly what the other person is saying. When I try to speak Swedish without thinking, Spanish words slip out of my mouth uncontrollably. Like yesterday I accidentally said "aquí, no sé, a ver & sí" This is just horrible, I can't answer a Swede's question with sí, can I?! I really hope I can keep up my Spanish skills without it interfering with my Swedish.

Mä oon tuntenut oloni tosi väsyneeksi, itkuiseksi ja hämmentyneeksi ilman minkäänlaista järkevää syytä. Just nyt en haluaisi yhtään mitään muuta kuin takaisin Madridiin. Tällä hetkellä tuntuu, että elän jossain unessa enkä käy täysillä. Vaikka ruotsalainen kulttuuri on ennestään tuttu, tiedän mitä syödä ja kieli on joten kuten tuttu, mä tunnen oloni ulkopuoliseksi täällä. Täällä on monia hyviä juttuja, joista olen kiitollinen (mm. toimiva julkinen liikenne, ystäviä, tutut ruuat ja kaupat, kaunis luonto...) mutta ne eivät nyt tunnu auttavan tähän ikävään.

P.S. Noi fiilistelykuvat on otettu yhdessä Madridin parhaimmassa tavernabaarissa, El Tigressä. Juomat ovat vähän kalliimpia kuin muualla (5€), mutta nuo jättimäset, ilmaiset lautaselliset tapaksia ovat aika mukava lisä :P

I've felt so tired, tearful and confused without any specific reason. I just want to go back to Madrid. I feel like I'm not living to the full; instead I'm stuck in the fog without direction. Even though I'm familiar with the Swedish culture, know where to shop for groceries and can speak Swedish somehow, I feel alienated here. There are lots of good things in Sweden, of which I'm really thankful (like the efficient public transportation, friends, familiar ingredients and shops, beautiful nature...) but they aren't seeming to cure my yearning. 

P.S. These good-vibe photos were taken in one of Madrid's best bars, El Tigre. The drinks are a bit more expensive than usually (5€) but those gigantic, free plates full of tapas make up for it :P

Kertokaa, että tämä on normaalia! Onko teillä ollut samanlaisia kokemuksia? Mä nimittäin kuulisin niistä erittäin mielelläni nyt!

Please tell me this is normal! Have you experienced similar feelings? Because I'd really love to hear them right now!

5 Things that Surprised Me When I Came to Spain

Kahden viikon päästä olen jo jättänyt tämän kaupungin taakseni (ainakin hetkeksi) ja lähtenyt Barcelonan rannoille. Ihan hullua, kuinka nopeasti au pair -aikani on jo ohi. Kuinkahan sitä osaa edes asua normaaleissa oloissa ilman riehuvia lapsia?! Halusin kertoa teille muutamasta huomiosta, joihin täällä on törmännyt ainakin viikottain, jos ei päivittäin. Alkuajan lurituksia voi lukea täältä, täältä ja täältä

In two weeks, I will have left this beautiful city behind (at least for a while) and will be lying on the beaches of Barcelona. How crazy is it that my au pair months will already be over. How will I even be able to live normal live without the hyperactive kids?! Anyway, I wanted to tell you about a few observations I've done weekly, if not daily, during my time in Spain. Here's something I've written before: cultural differences 1 & cultural differences 2.

Nuoret tanssivat baareissa ja he tanssivat pirun hyvin. Arvatkaapa mitä suomalainen voi tehdä, kun kaikki ympärillä tanssivat bachataa, merengueta ja salsaa eikä itse ollut kuullutkaan puolistakaan näistä tansseista ennen? Taidan painua tanssitunneille, ettei olisi ihan niin hukassa klubeilla. Onneks mulla on ihania kamuja Etelä-Amerikasta, jotka ovat opettaneet yrittäneet opettaa mua ja meillä on aina tosi hauskaa yhdessä.

Everyone dances in the clubs and they do it pretty damn well. What can I as a Finn do, when everyone around me is dancing to the beats of bachata, merengue or salsa and I haven't even heard of all these dances before? I think I'll take up some dancing classes so I wouldn't be that lost. Luckily I have awesome friends from South-America who teach try to teach me and we always have a blast!

Erotun joukosta vaaleine hiuksineni. En tajunnut, että näyttäisin jotenkin tosi erilaiselta täällä, koska "ainahan suurissa kaupngeissa on muitakin ulkomaalaisia." En vain ollut sisäistänyt, että ne vaaleahiuksiset ovat todellakin niin pieni osa ihmisistä täällä. Ennen tapasin myös sanoa, etteivät kaikki suomalaiset todellakaan ole blondeja mutta lopetin sen, kun ymmärsin, että espanjalaisten "blondi" on kaikkea keskiruskeaan asti...

I stand out with my blond hair. I didn't realise I'd look so different here, because I thought there's always so many foreigners in big cities anyway. It just hadn't sunk in that blond people make up a small and I'd be one of them... I used to say that we're not all blond in Finland but stopped saying that when I realised "blond" means anything up to middle brown.

Suomalaisuus on pienissä arjen asioissa. En mä ennen tänne tuloa ajatellut puuroa, siidereitä, villasukkia ja juustokinkkuvoileipiä tosi suomalaisina juttuina. Tuollaisiin arkipäiväsiin juttuihin ei kiinnitä huomiota täälläkään päin, ennen kuin kaveri lähettää snäpin sen aamupalasta tai host-lapsi kysyy kuka Pikku Myy on. Silloin huomaa, että täältä puuttuu se, mikä on ollut itsestäänselvän normaalia Suomessa.

Finnishness can be seen in the most mundane things. Before coming here I never considered porridge, ciders, woolly socks and ham-cheese sandwiches very Finnish. You just don't pay attention to something that's part of your everyday life until your friend send you a snap of her breakfast or your host kid asks you who Little My is. Only then do I realise we're missing something that's always been normal to me.

Alkoholi on niin halpaa, mutta ihmiset osaavat käyttäytyä. Suomessa ensinnäkin kaikki kieltäminen ja valvonta on ihan älytöntä, koska se tekee normaalista asiasta liian ihmeellisen ja ihmisille tulee ihan kieroutunut käsitys alkoholista. Täällä on normaalia, että ravintolassa maksat viinistä vähemmän kuin coca colasta ja baarit ovat enemmänkin nuorten olohuoneita kuin kännäämispaikkoja.

Alcohol is so cheap, but people know how to behave themselves. All the bans and controls related to alcohol are so ridiculous in Finland because people end up developing a twisted relationship with it. It's normal to pay less for wine than coca cola here and bars are living rooms rather than places to get drunk in.


Ja ulkonäköni takia oletetaan, etten osaa espanjaa. Pakko myöntää, että se alkaa menemään jo tunteisiin. Ällöttävämpiä ovat vanhat miehet, jotka huutelevat guapaa ja naureskelevat ääneen, ettei tuo ymmärrä mitään mitä sanon tai baarissa olevat kavereitten kavereitten kaverit jotka jäävät vain tuijottamaan hiljaa, koska "ei se puhu espanjaa ja mä en osaa englantia." Siinä vaiheessa olen tainnut ärähtää, ettei vaaleilla hiuksilla ole mitään tekemistä mun kielitaidon kanssa.

And thanks to my appearance, people think I don't speak Spanish. And I have to admit, it's getting on my nerves. The most disgusting thing is the old men who shout 'guapa' and laugh because she understands nothing. Or my friends' friends' friends who stare at me instead coming up to me and talk because 'she doesn't speak Spanish and my English is shit.' When this happens, I can't help but snarl that my fair hair has nothing to do with my language proficiency.

Mitäs ajatuksia tämä teissä herätti? Onko samanlaisia tuntemuksia tullut?

What do you think? Have you had similar feelings?

Children in Spain Aren't Children

3-vuotiaasta lähtien monet lapset ovat koulussa vähintään neljään asti, 4-vuotiaalle annetaan läksyjä ja 8-vuotiaana täytyy pärjätä englanninkielisen biologian ja maantiedon kanssa. Ootteko valmiita lukemaan valituksen koulusysteemistä? Juu? No tervetuloa Espanjaan!

When you've turned 3 years, you're most probably in school until 4 o'clock, when you're 4 you already get homework and at the age of 8 you should be able to study biology and geography in English. Well, welcome to Spain! I hope you're prepared for a little rant!

Lapset eivät saa kasvaa rauhassa ja olla lapsia täällä. Koululaiset pääset hyvällä tuurilla koulusta viiden aikoihin, minkä jälkeen pitää tehdä kasa erilaisia läksyjä ja lukea kokeisiin. Aikaa jää ehkä tunti leikkimiseen, joka tällaisena aikakautena menee helposti telkkarin katseluun. Mulla on ehkä ruusuiset kuvat omasta lapsuudesta, mutta muistan kyllä olleni kotona vapaa leikkimään heti vanhempien töitten jälkeen, kun mut haettiin iltapäiväkerhosta. Ja se aika käytettiin bratzeillä leikkimiseen, kirjojen lukemiseen, ulkona leikkimiseen, askarteluun ja kavereiden luona kyläilyyn. Vaikka olisikin aikaa tehdä kaikki tarvittava, niin mielestäni lapsi tarvitsee paljon vapaa-aikaa tylsistymiseen saakka. Siskoni käytöksessä on ero kuin yöllä ja päivällä, kun mietitään arkea ja viikonloppua, mutta eihän se hänen vikansa ole, jos pinna on kireällä arkisin.

Children aren't given the time to grow up here. Pupils finish school at 5ish after which a pile of homework and studying for the exams await them. If they're lucky, they might have an hour off for playing, which is, sadly, usually one hour for TV and internet instead. I might be reminiscing my childhood through rose-tinted spectacles, but I do remember being free after my mum picked me up from an after-school activity club. And my free time meant playing with bratz, reading books, playing outside, doing arts and crafts and going round my friend's. Even if children have time to finish their homework, I think they should have so much free time they get bored. There's a huge difference in my host sisters behavior when it comes to the weekends. But it's not her fault that she's all stressed out during the weekdays.

Mitä tulee englannin opiskeluun ja sen vaikeustasoon, niin Espanja yrittää pysyä mukana ja kiriä korvaamalla laadun määrällä. Täällä on ymmärretty lähiaikoina, että ehkä sitä englantia olisi sittenkin hyvä osata, mikä on tietysti loistojuttu. Mutta mitä sen oppimisen eteen tehdään? Päätetään opettaa tieteitä englanniksi jo 7-vuotiaasta lähtien kaksikielisissä kouluissa. Kuinka oppilaat voivat sisäistää kaiken tiedon ja esimerkiksi vastata kokeissa, jos tavallisempien verbienkin taivutukset tuottavat ongelmia eivätkä kykene normaaliin jutusteluun kyseisellä kielellä? (Tähän väliin täytyy sanoa, että olen ylpeä host-siskostani. Hän on 8-vuotias ja puhuu rohkeasti englantia ja osaa kirjoittaa vaikeitakin sanoja virheettömästi. Mutta ei kaikilla ole kielipäätä ja/tai aupairia kotona auttamassa...)

When it comes to studying English and its difficulty level, Spain is definitely trying to keep up by replacing quality with quantity. They've understood recently that it might be useful to know English which is a great thing, of course. But what they do to teach English isn't that much of a great thing. Teaching scientific subjects in English to kids at the age of 7 isn't what they should be doing. How can the children internalize information and answer the questions in exams, if they can't even keep up a decent conversation in English or conjugate the easiest verbs? (Now I have to tell you that I'm incredibly proud of my host sister. She's 8 years old and speaks fluently and can spell lots of difficult words correctly. But not everyone has an au pair who helps or alternatively not everyone is good at languages...)

En myöskään ole kovin vakuuttunut heidän opetusmateriaaleistaan. Kirjat ovat selkeitä ja sisältävät paljon kuvia, mutta varmaan ihan yhtä paljon virheitäkin. Englannin kirjasta olen bongannut muun muassa "She jumps the fence", "the empy fridge" ja "we study the exam". Oon melko varma, että kirjantekijöiltä on muutamat prepositiot ja kirjaimet päässyt unohtumaan, vaikka osan joistakin "virheistä" voi ymmärtää toisellakin tavalla. Opettaja oli kanssa merkkannut pari siskon tekemää lausetta oikeiksi, vaikka niissä oli virheitä.

Their teaching material isn't very convincing either. The books are simple and have lots of images all over, but probably just as many mistakes too. I've seen phrases like "she jumps the fence", "the empy fridge" and "we study the exam" in my sister's book. I'm pretty sure the authors have forgotten some prepositions and letters, although some of the "mistakes" can be understood in a different way without context. The teacher had also marked some of my sister's incorrect sentences as correct. 

Aina kun mennään puistoon lasten kanssa, lapset ovatkin lapsia. He menevät ympäriinsä rullaluistimien ja pyöriensä kanssa, tuovat ehkä nuken tai pehmolelun mukaan tai esittelevät jalkapallokorttikokelmaansa. Mutta niin kauan, kun normiarki rullaa, mun käy sääliksi lasten puolesta. Siitä kertoo myös host-siskoni anelut puistosta lähdön aikaan. "Mutta en koskaan näe kavereitani täällä. Pliiis, kiltti, jäädään vielä vähän pidempään."

Every time we go to the park, the children become children again. They go around with their rollerskates and bicycles, maybe bring their stuffed animals and dolls or show off their football card collection. But as long as their everyday life keeps going on like this, I will feel so sorry for the kids. And that's something you can tell just by listening to my host sister when we have to leave the park. "But I never see my friends here. Please, please, let me stay a bit longer."

Oppiminen ei saisi olla noin vakavaa nuorilla lapsilla - oppia voi vaikka ottaisi vähän rennommin vai mitä mieltä olette?

Learning shouldn't be taken that seriously with kids as you can learn by playing as well. What do you think? 

Cultural differences vol. 2

Noniin, supersuositulle kulttuurieropostaukselle tulee nyt jatkoa! Mulla on ilo ilmoittaa, että nämäkin seuraavat asiat ovat vain juttuja, joita olen pannut merkille ja olo tuntuu jo kohtuullisen kotoisalta täällä.

So here we have a second part for the super hot cultural differences between Spain and Finland! I'm happy to announce that these are just things I've been taking note of and feel quite like home over here.

Eräänä päivänä perheen äiti kysyi minulta varovasti, haluaisinko tietää kuinka he petaavat sängyn Espanjassa. Olin hieman hämmentynyt, mutta vastasin, että totta kai haluan. Kuinka monet asiat voidaankin tehdä niin eri tavoin! Kuulemma sängyt pedataan näin koko Espanjassa - tiedä siitä sitten.

One day my host mum asked me whether I wanted to know how they make their beds in Spain. A bit confused, I answered "Of course I do" I didn't even know you could do it in such a way! According to her, everyone in Spain does their beds like this, hmm...

Liikennevaloja käytetään vain ohjeistavana neuvona ja tien yli juostaan ihan miten sattuu.

The traffic lights are merely used as guidelines because people run over to the other side when they want to.

Sobremesa. Tiedättekö, se jutustelu ruuan jälkeen pöydän ääressä, vaikka kaikki ovat jo syöneet. Illallisilla pakotan itseni väsymyksestä huolimatta juttelemaan paljon espanjaa.

Sobremesa. The little chit-chat after having had dinner, even though everyone has finished eating. During dinner time I force myself to speak Spanish despite my fatigue.

Keksejä, pullaa ja croisantteja mätetään aivan koko ajan. Tässä suhteessa mäkin oon kyllä jo espanjalaistunut, kun päivä ei lähde käyntiin ilman maitolasia ja paria marie keksiä. Aamupalalla kun ei varsinaisesti tankata täällä...

People consume A LOT of biscuits, sponge cakes and croissants. Well, I have to confess that I've become a bit Spanish with my daily cup of milk and biscuits. We don't really tank up in the mornings here...

Voita harvoin levitetään paahtoleivän päällä, mutta sen sijaan kaapeissa komeilee usein nutellaa ja hilloa.

Instead of spreading  butter on your bread, you'll going to have to take nutella or marmalade.

Tarjoilijoilta kuulee mi corazonia, auton kuljettajilta lentelee ilmapusuja ja vastaantulevat miehet huutelevat guapaksi. Onhan se kiva itsetuntoboosti, mutta suurimmaksi osaksi ajasta tulee vain hieman ahdistunut olo.

You get a lot of mi corazons from the waiters, flying kisses from random drivers and men on the street call you guapa. It could be a nice self-confidence booster but I just feel a bit uneasy most of the time.

Koulut. Täällä - kuten monissa muissakin maissa - lapsia ei päästetä koulusta lähtemään yksin eikä kenen tahansa mukaan. Jos opettaja ei tunnista hakijaa, täytyy todistaa pienellä kortilla, että on rekisteröity lapsen hakija. Yhtenä päivänä mua ei meinattu päästää tytön kanssa lähtemään, koska opettajalta puuttui mun nimi listasta.

Schools. Just like in lots of countries, including Spain, the teachers have to recognize you when you pick the kids up. One day I wasn't able to leave with the older child because my name was lacking in the teachers list.

Alkoholia käytetään eri tavalla. En ota kantaa siihen, onko sen käyttö runsaampaa ja vähäisempää Espanjassa, mutta on yhtä normaalia mennä oluille kuin kahville. Ehkä kaiken huippu oli se, kun oltiin kaverini kanssa vakkaripaikassamme ja huomattiin oluen olevan halvin juoma. Ihmiset menevät myös bilettämään, mutta tähän mennessä en silti ole nähnyt yhtäkään ympäripäistä örveltäjää.

Alcohol is used in a different way than in Finland. I'm not going to speak out and say whether they consume more or less here in Spain, but having a beer is just as normal as going out for a coffee. The funniest thing was that beer was actually the cheapest drink in one of our favourite haunts. And people do go partying here but up till now I haven't seen anyone completely wasted.

Joo, nyt viikonloppuna olisi tarkoitus lähteä käymään Avilassa kanadalaisen naapurin kanssa, rentoutua kavereiden kanssa ja pitää pienimuotoiset läksiäiset ranskalaiselle kaverille. On kamalaa, miten ihmisten täytyy lähteä juuri kun olet päässyt tutustumaan heihin paremmin. Onneksi Ranska on lähellä, joten sinne voi vaikka mennä joku päivä. "joku päivä" Mutta siihen saakka, moikka!

Kun huomaat olevasi suomalainen

Mä halusin kirjoittaa tästä aiheesta, koska en ajattelut että tulisin kokemaan suomalaisuuden näin vahvana. On yleisesti hyväksyttyä - ellei jopa suotavaa - olla mieluummin hieman varautunut kuin räiskyvä julkisissa paikoissa. Tuntuu ettei täällä Espanjassa ole niin paljon rajoja. Hyvänä esimerkkinä toimii pari kohtausta metrosta: joku istuu keskellä lattiaa pelaamassa kännykkäpelejä äänet kaiuttimella ja vieressä seisova nuori mies tuijottaa minua silmiin niin kauan, etten voi tehdä muuta kuin hymyillä ujosti ja lopuksi nauramme yhdessä kunnolla, jonka seurauksena saan häneltä high fiven. Ihmiset tuntuvat olevan todella vapautuneita. Ne laulaa, puhuu kovaan ääneen ja ottaa selfieitä kaikessa rauhassa ja ei, ne eivät ole kännissä.

Parin kaverini mukaan suomalaiset ottavat kaiken vakavasti. Mä vielä satuin ajattelemaan, että olenpas mä tämän ihmisen seurassa rennompi kuin yleensä ja sitten hän tokaisee: "ootte te suomalaiset kyllä vakavia" Mä mietin hetken ja aloin ymmärtää, mitä hän tarkoitti, kun istuin selkä suorassa ja naama peruslukemilla. Toinen frendi kertoi, että Etelä-Espanjassa ihmiset ovat vielä paljon rennompia kuin Madridissa ja saattavat lääppiä sen minkä ehtivät, vaikkeivät tarkoittaisi mitään. Minähän siihen vitsailin, että suomalaisilla pitää olla se metri kertaa metri -alue itselleen.

Ravintolassa ollessamme ranskalainen tuttuni sanoi, että "on tavallaan aika söpöä, miten saatat hetken vain tuijottaa jonnekin ja olla hiljaa. Kai se on joku suomalaisten juttu" Veikkaan kyllä, et se on enemmänkin joku mun juttu, mutta kyse oli tosiaan ehkä viisi sekuntia kestävistä hiljaisista hetkistä. Suomessa voi olla vaikka viisi minuuttia hiljaa, eikä se haittaa mitään, sillä kyllähän se hyvä ruokakin täytyy syödä! Puolustukseksi voisin vielä sanoa, että me sentään puhuttiin espanjaa ja mun aivot teki töitä joka hetki, heh.

Hauskinta tässä on se, että itse en koe espanjalaisia tai ulkomaalaisia ahdistavan sosiaalisina ja outoina, vaan pikemminkin normaaleina ihmisinä. Joo, mä vaihdan poskipusut ilman ongelmia enkä säikähdä, kun muhun kosketaan. Kyllä, small talk sujuu englanniksi ja ehkä jopa espanjaksi jos oikein hurjalla päällä ollaan. Muun muassa näiden syiden takia en ole ulkomailla lokeroinut itseäni supisuomalaiseksi. Luultavasti on vain niin, että se mikä aiheuttaa muille kiusaantunutta oloa, ei tee samaa suomalaiselle. Toki on suotavaa, etteivät heinäsirkat siritä koko iltaa, mutta eipä minua haittaakaan, jos sanottavaa ei koko ajan ole.

Mutta en mä häpeä olla suomalainen. Vaikka joidenkin tapojen osalta saatetaan kummastella, niin suomalaiset muistetaan myös niistä hyvistä jutuista: sanamme ovat merkityksellisiä, meihin voi luottaa ja omistamme kieron huumorintajun. Ai niin ja olemme totta kai kaikki blondeja ja kauniita. Kansaa ei voi yleistää, mutta yhteneviä piirteitä voi ilmetä yllättävissä tilanteissa. Hitto, aina nämä vain keksivät uuden syyn, miksi mä niiden mielestä olen Suomesta!

Cultural differences: Spain and Finland

Maassa maan tavalla ja sitä rataa. Ensimmäisten päivien aikana olin koko ajan varuillani ja äärimmäisen turhautunut monista arkisista asioista, jotka olivat muille itsestäänselviä. Nykyään menee jo paremmin, mutta vielä sitä ollaan oppimassa. Nämä ovat tulleet hyvinkin tutuiksi:

During my first days, I was extremely frustrated about all the mundane things that were new for me but self-evident for the others. I was always minding what I was doing and thinking if I had done something wrong. Here we are, still learning the culture but feeling a bit better already. These things have become familiar:

Tervehtiminen. Siihen kuuluu totta kai poskipusut. Minusta se on todella kiva tapa, sillä ihmisiin tutustuminen ei tunnu niin jäykältä, kun on jo viestittänyt, että on turvallista olla lähellä heitä. Tiedättekö?

Greeting people. Of course they do the kisses here in Spain, which I find is a nice custom, because getting to know people won't feel so stiff when you've already been close to them. 

Jutustelu. Kesti myös hetki tajuta, että "Qué tal" kuuluu siihen moikkaamisen jatkoksi eikä siihen edes vastata aina. Taas oli täällä yksi suomalainen miettimässä sitä hieman liian kirjaimellisesti...

Chatting. It took me while to figure out "Qué tal" is said to everyone and answering it isn't so important. Once again, me as a Finn took the question way too literally... 

Brutus and it's gigantic food & menus! 

Perheen tärkeys. Nuoret asuvat täällä vanhempien luona usein yliopistoajankin, kun taas Suomessa on normaalia muuttaa pois toisen asteen tutkinnon jälkeen. Tähän tietysti liittyy taloudellisetkin seikat, joita en nyt sen enempää ala analysoimaan.

Moving from England to Finland

I have never talked about the time when we lived in England in my blog, so I believe it's high time I did that. One would think it's been so long that I don't remember anything, but that's not really how it goes. Although, I was only six years old when we moved back to our home town in Finland, I remember exactly how it felt. You know, to leave your friends, school and country behind only to start all over.

I remember being a bit anxious about not getting new friends in Finland. I used to ask my mother: "What if I don't get to know anyone?" My mother would reassure me - just like any good mother would - by saying that I would eventually get friends. Back then, I thought it had been so easy getting to know people in England but it wouldn't be the same in Finland. That six-year-old me was actually half right; it surely wouldn't be the same.

Eating, sleeping and getting around in Fréjus

Living in another country makes you accustom yourself to different kinds of things not existing in your homeland. Pretty obvious, right, but it's interesting how distinctively people react to these cultural differences. I thought - although I "lived" in France for only three weeks - that I'd tell about the main ones I came across during the time. Oh, by the way, tomorrow at nine o'clock I'll be starting my final exam in English, and I hope it will go alright. If only the essay subjects were interesting! Anyway, back to the differences:

The food & eating 
This one deserves its number one place without having to think that much! After all, both the food and the eating situation differed a lot from what I was used to in Finland. A traditional breakfast would include a croissant or pain au chocolat with a coffee, whereas we Finns like to eat bread, porridge and other stuff heavier (generally speaking) Luckily, we had cereals for breakfast, which was a good way to start the day.

Another matter of eating was the dinner. Here we have it usually around 4 o'clock or 5, but the French like to eat late. I guess the dinner was adjusted to fit better in our timetable, so we usually dined at 7 o'clock, which was early for them, but still pretty late for me. And it wasn't only about filling yourself up with food, but it was also a social event. Dinner time was of significant importance to the French, since we all kind of showed respect to each other and gathered around the table at the same time. I think dinner time was one of the only moments when we all sat down and talked in French. It was good for our language skills, as my room mates and I tended to switch into English outside the house.

My last confession would be the food itself. I just loved it and I was so happy to have a host mum who cooked so well! We had different food every day, and from what I can remember we had at least: ratatouille, pancakes filled with ham and cheese, paella, spaghetti bolognese and pizza. On our last evening, we had a huge variety of seafood tapas, such as caviar, tuna fish, prawns, crayfish and salmon with bread. Too bad I didn't take a photo of it; it was exotic!

The public transport
I was fairly satisfied with the transportation on the whole, but some things made me question the functionality. As French people are far lazier with timekeeping than us Finns, we sometimes had to wait for the bus reasonably long, which wasn't ever so agreeable. That happens here quite a lot as well, so I don't think it was much of a cultural difference, though.

But what really annoyed us were the bee buses, in other words, small ecological buses emitting the absolute minimum amount of exhaust fumes. Don't get me wrong, it's particularly important to conserve the nature, but it wasn't exactly an ideal start for the day when some of us didn't fit into this ecological wagon and had to wait for the next bus, thus going late to school. And since I was quite bad at navigating in Fréjus, (thanks to all the roundabouts and winding roads) I always had to be accompanied by a good friend of mine who would know when to get off. Also, it didn't really help that there were several lines which would all leave us on different bus stops.

I'm not really sure where I'm going with this text, but what I meant is that getting around was quite hard. Fortunately, there was always someone near me and when there wasn't, one could just ask for help from the strangers. I won't even go into detail how my room mate and I got lost in the middle of the night walking 4 kilometres back home from the beach, or how I was forced to believe a random Norwegian girl, when I didn't know how to get home from the main bus station. She thought we might possibly live in the same block. I was a bit scared, but luckily she was right and we both got home!

The houses & rooms
In the photo above, you can see a very typical French boulevard with all its rainbow-coloured houses and cute balconies. Truth is that only a fraction of the French live in these houses and even though I also stayed in a flat, it looked completely different from these ones.

I was surprised by the fact that toilets didn't have a sink in which to wash your hands. At least where I stayed, the sink was in the bathroom next to the toilet. Not really that far away, but I just can't help thinking how unhygienic it could be. And sometimes when you simply wanted to wash your hands and realised someone was taking a shower, with the door locked of course, it wasn't very funny.

It also felt weird that there were no glasses in the windows. Instead, there were two 'doors' to keep the window shut and some stretchable blinds on the inside. It was practical, as the heat temperature would rise way above +30°C and the apartment seriously needed ventilation. But coming from Finland where our windows have two thick glasses on top of each other, and opening them happens with the help of a little tool, I think it's alright to feel like this.

Just for comparison, this photo below is the view from my room. Pretty different from the cute streets, right? This housing company must have been pretty big, as the yard was so huge I actually got lost there a couple of times. Naturally, we then had to ask some kids if they knew where our block E was. Well, apparently we mixed up the pronunciation of the letters 'E' and 'I', so instead of getting to know where our home was, we got to know where I was.