What I've Learned Since I Moved Abroad - The Confessions of a 19-year-old Expat

En enää tiedä, millä kielellä ajattelen
Helpoin vastaus tähän olisi "äidinkielellä, totta kai" mutta ei se niin yksinkertaista ole. Espanja on läsnä koulussa, kotona ja kavereiden kanssa ja silloin kun mä sitä puhun niin kyllä siinä kielessä on ihan kokonaan sisällä - ei kieliä voi puhua kääntämällä ajatuksia koko ajan.
Mun luokkakaveri itse asiassa esitti mulle juuri tämän kysymyksen ja päädyin vastaamaan, että mun aivoissa on sellainen iloinen sekamelska suomea, englantia ja espanjaa. Englanti sen takia, koska monesti jos en tiedä jotain sanaa espanjaksi, pystyn englannin avulla löytämään korvaavan sanan tai muistamaan jonkun unohtuneen sanan.

I don't know anymore which language I think in.
The easiest answer to this would be "in my native language, duh" but it just doesn't happen to be that simple. Spanish is so highly involved in my everyday life in school, at home and with my friends that I'm forced to think in that language. You don't speak a language fluently by translating your thoughts, do you...
Funnily, my class mate just asked me this very question regarding my thinking and languages and I ended up answering that there's a nice little hodgepodge of English, Finnish and Spanish in my mind. English is included too because I find myself looking for words in Spanish with the help of English.

At Retiro park, apparently doing something that closely resembles birdwatching

Olen oppinut elämään hetkessä
Niin au pairina kuten tällä hetkellä, mulla on täällä paljon kavereita, jotka lähtevät pois Madridista. Ei elämästä tulisi mitään, jos jokaisen ulkomaalaisen kamun lähtöä alkaisi surkutella jo kuukautta etukäteen - pitää ottaa ilo irti siitä ajasta, mitä on jäljellä.

I've learnt to live in the moment
Just like when I was an au pair, I still have loads of friends who will leave Madrid. Life would be utterly miserable if I started grieving over every goodbye one month in advance so I decided I might as well just enjoy the the time we have left.


Ihmiset saattavat pitää sinua outona, mutta syy voi löytyä kulttuurista
Mä en tykkää sokerista kahvissa, en ole suuttunut kenellekkään jos syön yksin yliopistolla ja junassakin on ihan kiva olla yksin ja kuunnella musiikkia väkinäisen small talkin sijaan. Musta tuntuu, että nämä asiat on espanjalaisille ihan käsittämättömiä. Varsinkin tuo eka kohta, heheh.

People may think you're weird, but the reason might lie in the culture
Nope, I don't like my coffee with sugar, I'm not cross with anyone if I eat by myself at the university and I certainly enjoy taking my morning dose of music instead of having a chat. I feel like these things are incomprehensible to Spanish people. Especially the first bit, hahah.

En koskaan tiedä, kuinka tervehtiä tutustuessa uusiin ulkomaalaisiin
Espanja -tyyliin pusuilla, koska ollaan Espanjassa? Kättelyllä, joka tuntuu vain kiusalliselta ja viralliselta? Vai kenties halilla, vaikka en tunne koko ihmistä? Siinäpä mietittävää. Mä meen aina niillä pusuilla, koska se on luonnollisin tapa, mutta se muuttuu kiusalliseksi, jos toinen ei ole tottunut siihen ja aloittaa kättelemään ja itsellä on jo poski kiinni toisen naamassa.

I never know how to greet other foreigners here
In Spanish style with kisses because, after all, we're in Spain? By shaking hands, which feels too formal? Or perhaps with a hug, even though I don't know the person? That's something to think about. I tend to go with the kisses, because it's the most natural way for me, but the situation can get a bit awkward if the other one starts shaking hands when you yourself have your cheek beside the other person's cheek.  

P.S. Pahoittelut oudoista väleistä tai niitten puutteesta tässä postauksessa; että osaakin olla itsepäinen tämä blogger!!

P.S. Sorry for the weird gaps or the lack of spaces in this post; blogger can be such a pain in the you-know-what!!