Why Using Many Languages Is Not The Key to Happiness

Ootteko koskaan miettineet, millaista on käyttää useaa kieltä päivittäin? Tai törmäättekö kenties tähän "ongelmaan" koko ajan? No, sanotaanpa vaan, että mun pään sisällä ainakin on hitonmoinen sotku, enkä mä siitä ole pääsemässä eroon lähitulevaisuudessa todellakaan.

Have you ever wondered what it's like to use several languages on a daily basis? Or do you face the same "problem" regularly? Well, let's just say there's an effing mess inside my head and there's no way I'm getting rid of it anywhere in the near future.

Mä en tiedä, pitäisikö mun pitää itseäni onnekkaana, kun pystyn lukemaan vaativan tekstin espanjaksi ilman, että vaikeat sanat häiritsevät liikaa vai pitäisikö minun huolestua siitä, etten vaivaudu opiskelemaan uutta sanastoa. Oli miten oli, mä oon iloisesti alkanut käyttämään hyväksi todettua sanavarastonlaajentamiskikkaa (huh mikä sana?!) ja otan kärsivällisesti ylös ne uudet sanat ja käännään ne viikon päätteeksi - siinä oppii kaikenlaista hassua sanaa, kuten regleta, jatkojohto tai atontado, poissaoleva. Ei oikein ole muuta tehokasta keinoa oppia kieltä arjessa.

I don't know whether I should consider myself lucky that I can read a demanding text in Spanish without getting too distracted by the new words or if I should get worried about not taking the time and expanding my vocabulary. Be that as it may, I've been happy to get into the habit of jotting down new words very carefully and systematically and then translating them at the end of the week - you learn all sorts of words like regleta, a multi-socket adaptor, or atontado, absentminded. There isn't really any other efficient way to learn a new language in everyday life.

Kun hetkellisesti unohdan sanoja omalla kielellä, tunnen itteni ihan idiootiksi. Saatan olla selittämässä jotain meidän viestinnän kurssista ja siitä, miten me ollaan käyty läpi erilaisia nonverbaalisen viestinnän ominaisuuksia, kuten eleitä. Ja sitten unohdat täysin, kuinka ele sanotaan suomeksi. Gestures, gestos, gestes? Apua, kiitos? Tai kun käännät menua ravintolassa, etkä muista miten chickpea sanotaan suomeksi, koska päässä pyörii vain garbanzo. Mä meen ihan solmuun, kun vanhat tutut sanat eivät ookaan mun käytettävissä niinä hetkinä, kun tarvitsen niitä.

When I momentarily forget words in my native language, I feel like a total loser. I might be explaining something about my communications course and how we've looked into the components of nonverbal communication, such as gestures. And boom, I forget how to say gestures in Finnish. Gestures, gestos, gestes? Any help here? Or when I you're translating a menu and don't remember what chickpea is in Finnish, because all you can think of is garbanzo. I just feel completely baffled when the words that used to be at my disposal have left me down and aren't there any more.

Nyt kun on kokenut vaikka minkälaisia tunteita sanojen ja rakenteiden yhteneväisyyksien kanssa, oon alkanut tuntemaan kyllä aikamoista ylpeyttä mun vaikeaa ja rakastettua kieltä suomea kohtaa. Sen kielioppia ei todellakaan noin vaan opita muutaman vuoden opiskelun jälkeen, vaikka olisit kuinka motivoitunut. Tajusin myös, kun luin kaksikielisyydestä ja kun puhuttiin siitä yhdellä kulttuuriluennolla, että voin helposti kutsua itseäni kaksikieliseksi. Kaksikielisyys kun ei kuitenkaan ole kahden äidinkielen puhumista, eikä se todellakaan tarkoita, että pitäisi molempia osata täydellisesti. Mikä edes on täydellisesti puhuttu kieli? Kaikki me ollaan erehtyväisiä ja ihan varmasti on parantamisen varaa aina.

Having experienced a wide range of emotions concerning linguistic connections, I've started to feel a certain type of proudness towards my complex and beloved language, Finnish. It definitely isn't one of those languages whose grammar you'll master after a couple of years of studying, as much as you're motivated. Also, after reading about bilingualism and discussing it in one of our intercultural lectures (which reminds me... did I mention I tried to translate 'lection' into French, bewildered and staring at my search which yielded 0 results? I wonder why??) I realised I can call myself bilingual. Bilingualism isn't about being a native speaker in two languages, nor does it mean that you should speak two languages perfectly. What even is a perfectly spoken language? I think we're all fallible even regarding our first language; there will always be room for improvement.


Niin tässäpä pari juttua, joita oon pyöritellyt mielessä viimeiset pari viikkoa. On tullut myös mentyä Tío Pío puistoon, eli Siete Tetasiin, pari kertaa. Kattokaa nyt noita valoja ja rakennuksia, joita jatkuu silmänkantamattomiin! Niin upeita!

So these are just a couple of things I've been turning over in my mind for the past two weeks. I've also made my way up to the Tío Pío park - more commonly known as the Siete Tetas - a few times during this time. Can we just appreciate a moment how beautiful the city looks from above the hills!

Nyt mä haluaisin kuulla teidän kielisekamelskoista!

Now I'd like to hear your experiences with language jumbles!