WHY I HAD TO LEAVE ITALY

Instagramissa seuraajat oottekin nähneet, että lähdin Saksan kautta takaisin Suomeen tuossa joku viikko sitten. Ehkä vähän yllättävääkin, kun katsotaan tuota ekan viikon au pair -postausta, jonka jälkeen en päivitellyt mitään asiaan liittyen.

So, those of you who follow me in Instagram have probably seen that I left Italy about a week ago. I know, I know... might be a bit surprising after my first happy post about au pairing! 

Muistatte varmaan, kuinka valittelin sitä, että työt ja vapaa-aika meni sekasin. Pistin sen siinä vaiheessa alkusähellyksen piikkiin ja ajattelin, että myöhemmin sitten rutiinien myötä selkenee asiat. No, niin ei käynyt. He halusivat, että oisin aktiivisempi lasten kanssa (mikä on aika hankalaa, jos et tiedä milloin on töitä ja milloin ei) ja että viettäisin enemmän aikaa koko perheen kanssa. Mua alkoi ahdistaa, koska mun mielestä olin viettänyt yksinoloaikaa - omiin tarpeisiin nähden - todella vähän. Myös se, että he vertailivat minua heidän aikaisempiin au paireihin ja heidän siskon au pairiin ("voisit olla enemmän kuin hän") oli aika epämukavaa. Mä ymmärsin, että tässä on nyt mahdoton yhtälö edessä; he sanoivat, että voisin lähteä "töiden jälkeen" muualle ilman ongelmia, mutta silti he halusivat, että viettäisin enemmän aikaa perheen kanssa.

You might remember how I was complaining that my free time and work are getting all mixed up. In the beginning, I thought it was just the usual blundering you have, and that it would get better along with the routines. Well, that certainly wasn't the case. They wanted me to be more active with the kids (which is pretty difficult, if you don't know if you're working or not) and to spend more time with the whole family. It was distressing, because I thought I had spent way less time on my own than I usually do. A nice little detail was them comparing me to their previous au pairs who spent significantly more time with them and that I should be more like their sister's au pair. That makes me sick, you cannot just compare persons like that. Also, if you tell me I can go home "after I finish" and expect me to spend more time with the family, how is that gonna work? 

Ilmoitin siis, etten ole sopiva au pair heille ja että lennot kotiin olivat jo ostettu. Ulkopuolisen silmissä vanhemmat ottivat asian ihan hyvin, mutta ymmärrän, että mun neuvottelemattomuus varmaan ärsytti hiukan. Ainakin heidän mielestä olin nyt viettänyt pari tuntia sovittua vähemmän lasten kanssa (?) ja ollut jo niiiin paljon yksin, etteivät he ymmärtäneet mistä mä valitin. "Aikaisemmat aupparithan olivat jokaisessa tapahtumassa meidän kanssa, ja sinä jäät usein kotiin jos me mennään jonnekin!" Niin, normaalit ihmiset tarvitsevat varmasti hetken kirjan lukuun/lenkkeilyyn/bloggaamiseen/skypettämiseen/italian opiskeluun tai ihan vain lepäämiseen...

So I told them I'm not the au pair they're looking for, I'm leaving and I already bought my flights. It seemed as if they took it well, but I understand that my non-negotiability must have annoyed them a bit. But what was I to do? They also said that I had spent fewer hours than we agreed with the kids (??) and that I had been alone sooo much that they didn't see where I was coming from. "Our previous au pairs have always come to every event with us and you usually stay home if we go somewhere!" Well yeah, normal people might need some time to read a book/go jogging/do blogging/have a skyping session/start studying Italian or just to wind down...

Viimeiset päivät eivät olleet mun mielestä ollenkaan kiusallisia, mutta lapset eivät kyllä osanneet käyttäytyä sen jälkeen. En tiedä, mitä vanhemmat heille kertoivat, mutta varsinkin keskimmäisestä tuli ihan hirveä; mä ihan ihan ihmettelin, miten 7-vuotias pystyi kiukuttelemaan ja itkemään niin paljon. Mulla oli (ja on edelleen, kahden viikon jälkeen) kaiken lisäksi nielutulehdus, niin siinä joutui huutaamaan kipeällä kurkulla. Mainitsinko mä muuten aiemmin, ettei ykskään lapsista ymmärtänyt englantia? Se loi aika paljon haasteita, varsinkin kun mulle sanottiin, että lapset tottuvat sun kieleen eikä toisin päin. Ei kiva, mutta tieto lähtemisestä helpotti koko ajan.

The last days weren't awkward at all, but I realized the children couldn't behave themselves. I have no idea what the parents told them, but especially the middle one became horrible. So amazed, how a seven-year-old can whinge and cry so much. To top it off, I had (and still do, after two weeks) pharyngitis so I was forced to yell at them with a sore throat. Oh and did I mention that none of the children understood English? It made things a bit challenging, to say the least. I was told that the kids will get used to your language and not the other way round. Not cool. But knowing that I was about to leave made it a bit easier.

Lähtöaamuna mä olin nukkunut vain neljä tuntia, mutta heräsin onnellisena siitä, että sain lähteä pois. Mun ihana kaveri tuli puoli kuudelta hakemaan mua ja mun matkalaukkuja juna-asemalle, josta alkoi mun 12-tunnin matkustaminen Bremeniin. Siitä sit lisää vähän myöhemmin, mä koitan parannella tän kurkun ja rentoutua! Tässä on muuten nyt sitten Genovasta parit kuvat, jotka napattiin kaverien kanssa viikonloppusin.

On my departure morning, I had only slept for four hours but I woke up blissed-out, knowing that I'd finally leave. My lovely friend came to pick up me and my suitcases to the train station at 5:30 am, where I departed on my 12-hour journey to Bremen. I'll tell you guys more about that later, now I'll try to relax and get better with my throat! By the way, we took these pics with some friends in Genoa, hope you enjoy!